Mikko Pulliainen

Prisma: Attenborough ja jättidinosaurus

★★★★ Tässä vaiheessa uraa sir David Attenboroughin maine on niin sementtiin valettu, että mies voisi lähteä Amazonin sademetsiin seuraamaan tamariiniapinoiden piereskelyä, ja lopputulos myytäisiin valtaosalle maailman yleisradioyhtiöitä.

Se, että taannoin 92 vuotta täyttänyt Attenborough ei sorru mihinkään tällaiseen, vaan tekee työtään edelleen väsymättömällä intensiteetillä, on kunnioitettavaa ja tietysti samalla selitys sille, miten luontodokumenttien suosikkipappa on maineensa alunperin ansainnutkin.

Kuluneen sanonnan mukaan vanha tv-kasvo ei opi uusia temppuja. Epäilemättä Attenborough oppisi, jos siihen olisi syytä. Hänen työtavassaan luonto, asiantuntijat sekä faktat puhuvat kuitenkin puolestaan. Juontaja esittää täydentäviä kysymyksiä ja uskaliaimpina hetkinään jopa kuivan brittityylisen vitsin. Tutkijat ja kuvausryhmä kunnioittavat toistensa työtä, ja jopa ohjelmassa esiintyvä ronsu näyttää olevan hyvillään saadessaan banaanin juuri Attenboroughilta.

Tällä kertaa Dave ja tyypit kokoavat uudenlaisen dinofossiilin luurankoa eteläisessä Amerikassa, mutta yksittäisen Attenborough-dokkarin arvostelu ei oikeastaan ole niin tärkeää. Tässä vaiheessa prosessia katsojat kyllä tietävät, mitä on tulossa ja osaavat päätellä, pitävätkö lopputuloksesta. Attenborough ansaitsee pisteet sitkeydestään, kuten toki myös BBC, jolla on vuosikymmenten ajan ollut pätäkkää sijoitettavaksi näihin mitä todennäköisimmin aika työläisiin tuotantoihin.

Jokseenkin halju temppu on, että Yle ei mainitse kyseessä olevan uusinnan maaliskuulta. Silti voi pohtia, miksi ohjelman tuominen Suomeen on kestänyt näin kauan, sillä saarivaltiossa se esitettiin alkuvuodesta 2016. Ampumahiihtokin tulee aina suorana.

TV1 keskiviikko 11.7. klo 19.00


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös

Sammio