Tero Vaara koki pahan burn outin: "Heräsin yöllä omaan huutooni"

Muusikko Tero Vaara koki kolme vuotta sitten burn outin. Hän poti kovaa keikkakammoa, joka tuli uniin asti.

JUHA VELI JOKINEN
Tero Vaara koki pahan burn outin: "Heräsin yöllä omaan huutooni"

Mamban keulakuva ja hittien tekijä Tero Vaara selviytyi vakavasta uupumuksesta. Hän lähti reiluksi puoleksi vuodeksi Kaliforniaan parantumaan. Mamba ei enää todennäköisesti palaa lavoille.

Juha Veli Jokinen

Kolmisen vuotta sitten väsynyt ja tuskainen Tero Vaara, 53, lensi yksin Kalifornian aurinkoon Los Angelesiin. Hänen oli pakko vaihtaa maisemaa, elpyä ja parantua. Mamba-yhtyeen keulakuva, hittinikkari ja laulaja koki burnoutin, joka oli hiipinyt hiljaa yli 30 vuotta kestäneellä uralla.

Vaara pani Mamban epämääräiseksi ajaksi jäihin ja päätti tervehtyä uusissa maisemissa.

–Heräsin alkuviikosta aamuyöstä omaan huutooni. Huusin yöllä keikkapelkoani, kun viikonloppuna piti taas antaa kaikkensa alastomana ihmisten edessä. Olen jännittänyt aina esiintymistä ja hakenut siihen jopa hypnoosihoitoa, podin keikkakammoa, Mäntyharjulle kotiutunut Porin poika kertoo ja katsoo poutapilviä.

Taivaalla ammattilentäjäksikin valmistunut ja 450 lentotunnin Vaara viihtyy. Hänellä on takana lisäksi 150 laskuvarjohyppyä ja mieli tekisi hypätä lisää.

–Opiskelin Losissa reilu puoli vuotta terveysasioita, ajoin kahdeksan kaistan moottoriteitä, katselin sitä monikulttuurista ja monirotuista maailmaa ja sain voimaa. Perspektiivini elämään laajeni. Asuin Burbankissa tv- ja elokuvayhtiöiden keskuksessa.

Soolouralle

Suomeen palasi muuttunut mies ja sävellystyö alkoi taas maittaa. Vaaran kynästä on lohjennut pitkästä aikaa uusi single, rakkauslaulu Ihana voima, jossa ikuinen romantikko pysyy läheisessä aihepiirissään.

Dynamiikka on sama.

–Rakkaudessa on se ensihuuma, flirtti, sitten se itse asia, mahdollinen kyllästyminen, ero ja kaipaus. Suomalaisia kiinnostaa se ero ja kaiho, Reino Helismaan ja Junnu Vainion tietä kunnioittava Vaara kertoo. Raul Reimanin pateettisuuttakin hän on hipaissut ja viihtyy siinäkin, mutta varovasti.

–Miehen pitää viedä riimiä eikä päinvastoin. Liika pateettisuus on komiikan rajamailla. Jos "helmiä kyyneleet ois ", laulaa Paulakin (Koivuniemi) koskettavasti.

JUHA VELI JOKINEN
Vaara elää yksin talossaan Mäntyharjulla ja seurustelee kolmatta vuotta.

Vaara elää yksin talossaan Mäntyharjulla ja seurustelee kolmatta vuotta.

Nyt kun sävellystyö taas maittaa, valkoinen paperi ei pelota, entäs Mamba?

–Se pysyy jäissä, tuskin palaamme. En lähde helpon rahan metsästämiseen festarikeikoilla tai "kerran vielä Mamba "-tyyliin. Olin aikoinaan yhdentoista soittajan työnantaja, sekin oli raskasta ja vastuullista.

Vaaran soittajat työllistyivät muun muassa Jari Sillanpään ja Antti Tuiskun orkestereissa.

–Koko musiikkibisnes on muuttunut, levyt eivät myy, Vaara maalaa Youtube-maailmaa ja kesän festaribuumia.

–Entäs arkipäivät ja syksy ja talvi, hän kysyy.

Nyt Vaara kulkee maata sooloillen ja hitit akustisesti sovitettuina.

–Puhelen ja tulkitsen. Tulossa on pian taas hääkeikka, avajaisia ja syntymäpäiväjuhlia.

Aikansa kollegoista Vaara arvostaa Juha Tapiota, Frediä, Jukka Kuoppamäkeä ja Yön Olli Lindholmia, jolla on myös punk-tausta.

–Kai Cheekit ja Elastiset ovat jotain nykypäivän punkkareita, mutta eivät minua kosketa niinkään. Katri Helenan urassa ja kehityksessä on jotain mitä arvostan kovasti, Tero kertoo.

Käden jälki

Ammattilentäjäksikin valmistuneella Vaaralla on takanaan 450 lentotuntia. Vielä 90-luvun lopulla hän halusi tehdä työkseen lentämistä. Hän lähti tutkailemaan Indonesiaan maan Garuda Airways -yhtiön työmahdollisuuksia, mutta kurssitus olisi omaan piikkiin ollut kallista ja mies päätyi Balille.

–Siellä syntyi Valokuvia-hitti Kummitusjuttu-albumille ja Mamban uusi nousu oli taas totta. Minusta piti tulla käsityönopettaja, kokki tai valokuvaaja, olen rakastanut käsillä tekemistä, Porin lyseon kasvatti juuri Mamban nousun aikaa yo-lakin saanut Tero kertoo.

Selässä miehellä lukee koulunsa tunnus ja vihdan kuva tatuointina: opin sauna . autuas aina. Kädessä on tatuointi: hän turvaa askeleeni, kun eksyn pimeään.

–Jos en osaa jotain, opettelen. Nyt nikkaroin puujakkaroita ja betonista lyhtyjä kotipihallani.

Rakastunut mies

Yksin elävällä, mutta seurustelevalla Terolla ei ole jälkikasvua. Hän oli aiemmin kymmenen vuotta naimisissa. Nyt hän on ollut kolme vuotta suhteessa, jonka hän haluaa pitää vain itsellään ilman julkisuutta.

–Olen tajunnut tässä viime aikoina vahvasti, että aika on rajallinen. En ole täällä loputtomiin. Haluan nauttia, kehittyä ihmisenä, rakastaa ja voida hyvin. Monia ikäisiäni on jo lähtenyt, matka loppunut, Vaara toteaa.


Kommentit (2)

  • Raskas työ

    Minä paloin loppuun siitä ettei ole töitä, ei liikaa eikä liian vähää… ei yhtään v. 93 jälkeen olen tehnyt
    kolme albumillista biisejä eikä yksikään Soinut radiossa, olen näyttelijä fia, …mutta mutta yksikään teatteri eikä filmi tai tv firma ota minua mihinkään. Olen kirjoittanut 5 kokoillan näytelmää eikä niitä esitetä missään. olen kirjoittanut ja näytellyt yhden sketsisarjan televisioon ja kolme radioon mutta kukaan ei ole muistanut tai ainakaan puhunut mitään eikä niistä johtuen pyytänyt keikalle…olen lisäksi kehittänyt lautapelin, jota itse olen myynyt n5000kpl mutta kaikki rahat ovat menneet velkoihin jotka ovat syntyneet siitä kun 91 jäätyäni työttömäksi olen tehnyt yhteensä kaksi vuotta työtä. Minä kirjoitan koko ajan biisejä. Vaikka ihmiset tykkää niistä, niitä ei soiteta juurikaan. Tästä syystä että olen kovasti yrittänyt yli kaksikymmentä vuotta saada jotakin aikaiseksi ja töitä.. olen tähän pään seinään hakkaamiseen alkanut palaa loppuun. Ei pysty keskittymään eikä jaksa enää v kovin hyvin kirjoittaa. Tosin viime viikolla kirjoitin yhden albumin ja pari muuta laulua. Mutta voi olla että laulut tilannut ei saa koskaan tuotettua niitä. Näinkin päin voi palaa loppuun. N saan työttömyyskorvausta, millä maksan vuokran ja ulosottoon 200 joka kuu. Kun nimenikin on varastettu niin on aikas vaikeeta sekin kun vertaavat sellaiseen tuotannottomaan henkilöön jota en ole koskaan tavannut niin en tiedä ikinä mitä sanoisin.Alkaa olla tosi loppuun palanut olo

  • Porin miäs

    Tero, ota löysin rantein, älä jännitä!

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös

Sammio