Ed Sheeran: aitous ja tarinat valloittavat - Viihde - Satakunnan Kansa

Suku kehui Ed Sheeranin veljen kaunista lauluääntä, mutta se olikin pikkuveli, joka valloitti musiikkimaailman – Menestys alkoi prostituoidun innoittamana

Suomessa ensi viikolla ennätysyleisön kahdelle keikalleen vetävä Ed Sheeran myy täyteen stadionin toisensa jälkeen ja valloittaa listojen kärkisijat yhä uusilla hiteillä. Mikä tuossa 28-vuotiaassa punapäässä on niin ihmeellistä? Otimme selvää.

Ed Sheeran on rikkonut keikkamyyntiennätyksiä muun muassa Wembleyllä ja Australiassa. Spotifyn 20 soitetuimman kappaleen listalla on tällä hetkellä viisi Sheeranin kirjoittamaa kappaletta.

20.7.2019 8:16

Loppiaispäivä vuonna 2017 oli puolipilvinen ja melko tuulinen Suffolkin kreivikunnassa, Englannissa. Muutaman asteen lämpötilassa värjöttelevät britit tuskin aavistivat, että tuona päivänä tehtiin musiikin historiaa.

Framlinghamin pikkukaupungissa asuva laulaja-lauluntekijä Ed Sheeran julkaisi silloin kaksi uutta kappaletta. Castle on the Hill oli kunnianosoitus kotikaupungille, jonka kuuluisin nähtävyys oli keskiaikainen linna kukkulan päällä. Kappaleessa Sheeran muisteli teiniaikojaan, jolloin hän hengaili kavereidensa kanssa katsellen auringonlaskua linnan yllä.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos