Liisantorin tekojää avataan mailattomana – kysely puolsi lautakunnan päätöstä - Uutiset - Satakunnan Kansa

Porin Liisantorin tekojää avataan mailattomana – Asukaskyselyn tulos puolsi lautakunnan päätöstä

Tekojään aukeamisesta luistelukäyttöön tiedotetaan erikseen myöhemmin.

Liisantorin jäätä hoidetaan kolme kertaa päivässä.

23.11. 20:11

Porin sivistyslautakunta päätti tiistaisessa kokouksessaan avata Liisantorin tekojään mailattomana, mutta tekojään jakoa mailallisiin ja mailattomiin alueisiin aletaan selvittää teknisen toimialan kanssa.

”Ajatuksena oli toteuttaa rauhallinen luistelualue keskelle kaupunkia, mailallisen luistelun keskittyessä urheilukeskuksen tekojään yleisövuoroille, tekojääkaukaloon sekä jäädytettäville luistelualueille eri puolilla kaupunkia”, liikunta- ja nuorisoyksikön päällikkö Petteri Lahti toteaa.

Asiaa kysyttiin myös alueen asukkailta. Kiekot ovat lennelleet sekä tekojääradalla että sieltä ulos.

”Vastaajista 45,3 prosenttia oli sitä mieltä, että Liisantorin tulisi olla mailaton. Mailattomuutta vastusti 34,2 prosenttia. Loput eivät osanneet sanoa kumpaa kannattavat. Avoimissa kohdissa ehdotettiin omia vuoroja tai kentän jakamista. Kumpikaan ei ole helppoa toteuttaa, sillä Liisantorilla ei ole henkilökuntaa valvomassa sääntöjen noudattamista.”

Tekojään aukeamisesta luistelukäyttöön tiedotetaan erikseen aikataulujen täsmentyessä.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut