Mikko Mäkelä reissaa Sastamalan ja Saksan väliä ja pyörittää viittä ravintola-alan yritystä – Hän kertoo, miten tähän on tultu - Uutiset - Satakunnan Kansa

Mikko Mäkelä reissaa Sastamalan ja Saksan väliä ja pyörittää viittä ravintola-alan yritystä – Hän kertoo, miten tähän on tultu

Toimitusjohtaja Mikko Mäkelä otti aikanaan pankista lopputilin ja osti kaverinsa kanssa Vammalan Seurahuoneen. Päätös ei ole kaduttanut.

Toimitusjohtaja Mikko Mäkelällä on monta rautaa tulessa. Vammalan Seurahuonetta hän on johtanut 13 vuotta.

19.11. 19:05

Matkustaminen Sastamalan ja Saksan välillä on Vammalan Seurahuoneen toimitusjohtajalle Mikko Mäkelälle arkipäivää. Hän reissaa Pohjois-Saksassa useamman kerran vuodessa.

Matkoihin on hyvä syy: oma poika. Mäkelän 10-vuotias poika Henri asuu äitinsä kanssa Pohjois-Saksassa. Isä pitää tiiviisti yhteyttä poikaansa. ”Vietän Saksassa pitkiä viikonloppuja ja lomilla Henri tulee Suomeen”, Mäkelä kertoo.

Mäkelä tapasi lapsensa saksalaisen äidin opiskellessaan Irlannissa. Yhdessä pari muutti Saksaan ja myöhemmin Suomeen. Tuli ero ja äiti ja poika muuttivat takaisin Saksaan. ”Jalkapallo on minun ja pojan yhteinen intohimo. Käydään potkimassa palloa ja katsomassa Bundesliigan pelejä.”

Tiskinurkasta kaikki alkoi

Kutalassa asuva Mäkelä on johtanut Vammalan Seurahuonetta 13 vuotta. Ravintolaura ei alkanut kuitenkaan seurahuoneelta, vaan Ellivuoresta. ”Tiskinurkasta kaikki alkoi. Siis ihan tiskaamisesta. Taisin olla 15-vuotias”, Mäkelä muistelee.

”Äitini oli Ellivuoressa tarjoilijana ja minä tein siellä kaikenlaisia hommia tiskaamisesta lipun myyntiin”, Mäkelä kertoo.

Myöhemmin vastuuta tuli lisää ja Mäkelä eteni vastaanottopäälliköksi ja hotellinjohtajaksi. Hän osti osuuden Ellivuoren hotellista.

Sitten Ellivuoressa alkoivat puhaltaa uudet tuulet ja Mäkelä myi osuutensa pois. Hän siirtyi pankkiin sijoitusalalle. Koulutukseltaan Mäkelä on rahoitusalan tradenomi.

Mikko Mäkelä

  • Vammalan Seurahuoneen toinen omistaja vuodesta 2008 lähtien.

  • Koulutukseltaan rahoitusalan tradenomi.

  • 45-vuotias.

  • Perusti yhtiökumppaninsa Markus Lehtimäen kanssa Sump-nimisen ravintolan Helsingin Sompasaareen tänä syksynä ja osti lounaskahvila Savariinin Valkeakoskelta.

  • Asuu Kutalassa omakotitalossa.

  • Kotoisin Karkusta.

  • Perhe: 10-vuotias poika Henri, joka asuu Saksassa sekä jackrussellinterrieri Lui.

  • Harrastaa jalkapalloa, golfia, lenkkeilyä ja kuntosalia.

Vapauden vastapainoksi on tehtävä paljon töitä

Pian oli jälleen muutoksen aika. Vuosikausia Vammalan Seurahuonetta pyörittäneet Timo ja Erja Karvonen luopuivat yrityksestään ja Mäkelä huomasi tilaisuutensa tulleen. Hän osti perinteikkään vammalalaisen hotelli-ravintolan vuonna 2008. ”Se oli nuorta ja hullua silloin, tehtiin rohkeita päätöksiä. Visiot olivat selvillä”, naurahtaa Mäkelä.

Yrittäjäksi ryhtyminen ei ole kaduttanut. ”Nyt vanhempana olisin viisaampi joissakin asioissa”, mies tuumaa.

Yrittäjyydessä on Mäkelän mielestä enemmän hyviä kuin huonoja puolia. Parasta on oma vapaus. ”Vapauden vastapainoksi on tehtävä paljon töitä. En vaihtaisi vieraalle töihin kahdeksasta neljään, vaikka siinäkin omat hyvät puolensa on.”

Nyt Mäkelä omistaa Vammalan Seurahuoneesta vähän yli puolet, toisen puolen omistaa opiskelukaveri Markus Lehtimäki Helsingistä.

Lisää remonttia tulossa

Vielä vuosien jälkeen Mäkelä innostuu työstään ja nauttii erityisesti toiminnan kehittämiseen liittyvistä projekteista. ”Taidan olla vähän sadistiluonne, kun tykkään kiusata itseäni. Vähemmälläkin stressillä voisi selvitä.”

Seurahuoneen ravintolasali remontoitiin kolme vuotta sitten ja lisää on tulossa. ”Portaikon matto uusitaan seuraavaksi. Muitakin suunnitelmia on, mutta niitä ei paljasteta vielä”, Mäkelä sanoo.

Vammalan Seurahuoneen keittiöllä patojen ääressä häärii neljä kokkia. Keittiömestarina toimii Jarmo Turppa. Vakituisia työntekijöitä on yhdeksän. ”Meillä on hyvä henkilökunta, iso kiitos heille. Ilman heitä ei olisi mitään.”

Korona-aika on ollut haasteellinen. Mäkelä pelkää, että uusia ravintolarajoituksia on jälleen tulossa. ”On tämä surkeaa. Vuosi sitten kaikki kaatui juuri ennen pikkujoulukauden alkua, ja käykö taas samoin? Koronapassi otetaan siinä tapauksessa käyttöön.”

Mikko Mäkelä luottaa siihen, että Vammalan Seurahuoneella on paikkansa Sastamalan keskustan hotelli- ja ravintolapalveluiden joukossa myös tulevaisuudessa. ”Kunhan pidetään monipuoliset palvelut ja pystytään uudistumaan. Aistit on oltava tarkkana koko ajan.”

Vammalan Seurahuone

  • Hotelli-ravintola Sastamalan keskustassa.

  • Ravintolasalissa on noin 200 asiakaspaikka ja hotellissa 22 huonetta.

  • Omistajat: Mikko Mäkelä ja Markus Lehtimäki.

  • Samalla paikalla toimi jo 1930-luvulla Tyrvään hotelli. Seurahuoneeksi nimi muuttui 1980-luvulla.

  • Liikevaihto 1,3 miljoonaa euroa.

  • Työllistää vakituisesti 9 henkilöä.

  • Kesällä pyörittää myös Laiturikahvilaa Rautaveden rannassa.

  • Omistaa puolet Ravintola Patruunasta Vammalassa.

Ensin oli Tyrvään hotelli

Vammalan Seurahuoneella on pitkä historia. Sen edeltäjä oli Tyrvään hotelli, joka perustettiin jo 1930-luvulla. Mäkelä muistelee, että seurahuoneeksi paikka muuttui 1980-luvulla. ”Majoitus- ja ravintolatoimintaa on tällä paikalla ollut yli 90 vuotta”, Mäkelä sanoo.

Vammalan Seurahuone pyörittää kesällä myös Laiturikahvilaa Rautaveden rannassa. ”Kahdeksan vuotta on sitä jo pidetty. Viime kesä oli ennätysvuosi, kaikkien aikojen paras myynti”, Mäkelä toteaa.

Vammalan Seurahuoneen ja Laiturikahvilan yhteen laskettu liikevaihto on 1,3 miljoonan euron luokkaa.

Ehditkö tehdä mitään muuta kuin töitä? ”Kyllä, vaikka käytännössä olen koko ajan töissä. Pelaan kesällä jalkapalloa Mouhijärven Mallissa, käyn golfaamassa, lenkillä ja kuntosalilla.”

Yrittäjätarina-juttusarjassa kerromme paikallisia yrittäjätarinoita. Tyrvään Sanomat julkaisee juttusarjan osana Vammalan Yrittäjien 90-vuotisjuhlavuotta.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut