Juho Kuosmasen ohjaamalle Hytti nro 6:lle kolme ehdokkuutta "Euroopan Oscar -kisassa" - Uutiset - Satakunnan Kansa

Juho Kuosmasen ohjaamalle Hytti nro 6:lle kolme ehdokkuutta "Euroopan Oscar -kisassa"

9.11. 17:03

Helsinki

Juho Kuosmasen ohjaama elokuva Hytti nro 6 on saanut kolme European Film Awards -ehdokkuutta.

Elokuvien levitysyhtiö B-Plan Distribution kertoo, että Hytti nro 6 on ehdolla parhaaksi eurooppalaiseksi elokuvaksi. Tämän lisäksi elokuvan pääosia näyttelevät Seidi Haarla ja Juri Borisov ovat ehdolla parhaan nais- sekä miespääosan kategorioissa.

Euroopan elokuva-akatemian jakamia palkintoja on kutsuttu myös Euroopan Oscareiksi. Voittaja julkistetaan Berliinissä 11. joulukuuta.

Hytti nro 6 perustuu Rosa Liksomin samannimiseen Finlandia-palkittuun romaaniin.

Elokuva on palkittu aiemmin tänä vuonna Cannesin elokuvajuhlien Grand Prix -palkinnolla, ja se on Suomen virallinen Oscar-ehdokas.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut