Petri Vehanen liittyy Rauman Lukon valmennusryhmään

Jarno Juuti
Petri Vehanen liittyy Rauman Lukon valmennusryhmään

Leijonissakin torjunut Petri Vehänen

Satakunnan Kansa

Maailmanmestarimaalivahti Petri Vehanen jatkaa uraansa jääkiekon parissa Raumalla. Vehanen liittyy yhden vuoden sopimuksella Lukon maalivahtivalmennuksen mukaan Mikael Vuorion aisapariksi.

–Ajatus on kypsynyt jo jonkin aikaa. Puhumme ja ajattelemme pelistä Mikaelin kanssa samalla tavalla, joten tämä oli minulle luonnollinen ratkaisu, Vehanen kertoo.

Vuorio on tyytyväinen saadessaan tutun miehen rinnalleen maalivahtivalmennukseen.

–Vehanen on varmasti yksi parhaista maalivahdeista Euroopassa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Se kokemus mitä hän pystyy tuomaan, on valtava. Pelin ymmärrys fyysisesti, henkisesti ja pelillisesti on ihan omaa luokkaansa, Vuorio kehuu.

Maalivahtivalmennus on pitkäjänteistä työtä

Vehanen myöntää, että uusi pesti jännittää häntä. Tukiverkostoa on kuitenkin tarjolla sekä Jääkiekkoliiton puolelta, että hänen luottovalmentajaltaan Ari Moisaselta.

–Varmasti tullaan Arin kanssa asioita tarkkailemaan. Tämän lisäksi olen hyvin tietoinen siitä, että vuosi on lyhyt aika näissä hommissa. Kahden tai kolmen vuoden säteellä tuloksia pitää sitten näkyä, Vehanen sanoo.

–Hallilla tulee varmaan jatkossa vietettyä enemmän aikaa kuin peliuran aikana. Valmennustyö on kokonaisvaltaista omistautumista. Toki se oli sitä aktiivipelaaja-aikakin, mutta nyt vastuuta on ihan eri tavalla kuin ennen.

Pääpaino juniorityössä

Vuorio kertoo Vehasen roolin olevan erityisesti juniorien kehittämisessä.

–C-ikäisistä aina A-junnuihin asti on se polku, jolla haluamme omia juniorimaalivahtejamme kehittää. Näistä toivomme mahdollisimman monen olevan potentiaalinen liiga-torjuja jonain päivänä, Vuorio kuvaa.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös

Sammio