Österlund saa Pesäkarhujen pelinjohtoon uuden aisaparin – harjoitusrinkiin lahjakas toisen polven pelaaja

Kari Mankonen
Österlund saa Pesäkarhujen pelinjohtoon uuden aisaparin – harjoitusrinkiin lahjakas toisen polven pelaaja

Sami Österlund saa pelinjohtoon avukseen kokeneen Jyrki Pellonperän.

Satakunnan Kansa

Kokenut pesäpallomies Jyrki Pellonperä on Pesäkarhujen uusi kakkospelinjohtaja. Hän tulee Sami Österlundin aisapariksi vuoden sopimuksella.

–Olen käynyt paljon katsomassa Pesäkarhujen pelejä, erityisesti nyt syksyllä. Pesäkarhut on huippuseura ja Superissa meillä on huippujoukkue kasassa. Ensi kauden joukkue on hyvin pitkälti juuri sellainen kuin halusimme, Pellonperä kommentoi seuran tiedotteessa.

Köyliössä suurimman osan peliurastaan pelannut Pellonperä on urallaan nähty myös Pöytyällä, Jokioisissa, Turussa sekä viime kaudella Eurajoen Veikoissa. Hän on pelannut lukkarina.

–Lähden valmennuksessani liikkeelle juuri Minttu Vettenrannan kautta. Haemme hänelle kokonaisvaltaisesti kaikkea kehitystä, teknisiä uusia juttuja, fysiikkaa ja pelikäsitystä. Meillä on Mintulle isot tavoitteet, ei pelkästään ensi kaudeksi, vaan myös tulevaisuuteen.

Fysiikkavalmentaja Seppo Vihelä jatkaa Pesäkarhujen valmennusryhmässä. Huoltojoukoissa nähdään Marko Halminen sekä hieroja Tuomas Puisto.

Pelaajistossa harjoitusringissä jatkavat Pesäkarhujen omat kasvatit Eveliina Tuominen ja Oona Liimatainen. Uutena nuorena pelaajana harjoitusrinkiin nousee Sini Mäkelä. 16-vuotias Mäkelä on ex-huippupelaajan Heli Ruohon tytär.

–Tuominen on ollut pisimpään ringissä mukana ja pyrkii ottamaan viimeistä askelta kohti Superpesiksen vakipaikkaa. Liimatainen puolestaan yllätti meidän kaikki viime kaudella. Hän on pidetty pelaaja joukkueessa ja kova tekemään töit, Österlund luonnehti.

–Uudella sopimuksella rinkiin liittyvä Sini Mäkelä taas on yksi lahjakkaimmista pesäpalloilijoista, joita olen koskaan nähnyt.


Kommentit (5)

  • pesistä

    Hyvä jyrä

  • Patapatuturku

    Nousi kiukku päähän kun luin facesta ”omia junioreita joukkueeseen”. Pellonperälle tiedoksi, voit nostaa vaikka kahdeksan omaa junioria joukkueeseen, mutta silloin taistellaan sijoista ynnä muut. Pesäkarhut taistelee kullasta ja silloin parhaat pelaa. Jos minä hoitelisin nyt Pesäkarhujen asioita niin menisin hattu kourassa Milla Lindströmin ja Carita Toiviaisen luo. Miksikö? No anelisin heitä pelaamaan Pesäkarhuihin. Antakaa tälle kaksikolle niin paljon rahaa kuin kehtaavat pyytää. Tietenkin omia junioreita voi ottaa joukkueeseen jos he ovat oikeasti huippuja mutta ei sillä perusteella mukava tyyppi. Harjoitusrinkiin voi tietysti ottaa pari, kolme omaa junioria mutta ei heidän varaan voi tavoitteita asettaa ennen kuin ovat näyttäneet kykynsä.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös