IL: Porilaisen selostajalegendan työt päättyivät tylysti – "Ihmettelen kyllä vähän toimintatapaa"

Kari Mankonen
IL: Porilaisen selostajalegendan työt päättyivät tylysti –

Jouko Färd ei enää kipua vakiopaikalleen Isomäki-areenan selostamoon.

Satakunnan Kansa

Lähes 50 vuotta selostuksia Ylelle tehneen Jouko Färdin legendaarista ääntä ei enää kuulla Yle Puheen lähes yhtä legendaarisella kiekkokierroksella.

Yle ilmoitti Färdille, 73, aivan kuluvan kiekkokauden alla, että selostukset saavat nyt jäädä. Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

–Aamulla soi puhelin. Ylen pomo ilmoitti, että hommani ovat sitten tässä, ei tarvita enää. Olisivat voineet ilmoittaa aiemmin ja hyvissä ajoin, Färd totesi IL:lle.

Hänen mukaansa Yle perusteli asiaa sillä, ettei Färd hallitse erityisen hyvin nettijuttujen tekoa ja tv-juttujen tekoa nettiin.

–Katkera en ole, mutta ihmettelen kyllä vähän toimintatapaa


Kommentit (21)

  • Nimetön

    Luin nämä kaikki kommentit läpi. Olen kiitollinen siitä, ettei mitään väärää itse tekemissäni asioissa ollut. En ole tehnyt muuta kuin vastannut median kysymyksiin. He ovat ottaneet asian julkisesti esille.
    Mielestäni tapahtuma on käsitelty loppuun. Kiitos teille! jjf-Pori.

  • Nimetön

    Tässä vielä Merikarvian ajatuksia. Kun Jouko on nyt lopetettu Ylestä, niin minäkin vaihdan kanavani pois muualle. Yötä Yle.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös