Jääkiekko

Ässät jysäytti uutispommin – toimitusjohtaja Perttula sai potkut

Luottamuspula ajoi HC Ässät Pori Oy:n hallituksen äärimmäisiin toimiin.

Kari Mankonen
Ässät jysäytti uutispommin – toimitusjohtaja Perttula sai potkut

Ässien toimistolta kantautui potku-uutisia tiistaina.

Juha Luotola

Ässät teki ratkaisuista rajuimman ja antoi toimitusjohtajalleen Eeva Perttulalle yllätyspotkut vajaan puolentoista vuoden palveluksen jälkeen.

Satakunnan Kansan tietojen mukaan syyt liittyvät luottamuspulaan ja Ässien taloudellisesti heikkoon kauteen. Porilaisseura tekee reilusti yli 300 000 euron tappiot tästä tilikaudesta.

Perttula itse ei voi kommentoida työsuhteensa päättymiseen liittyviä asioita.

Se on kuitenkin tiedossa, ettei HC Ässät Pori Oy:n hallitus ollut enää viime aikoina toimitusjohtajan takana. Hallitus kokoontui maanantaina, eikä se nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin erottaa Perttula tehtävästään.

–Tilanne on ollut kehittymässä jo pidempään, eikä hallituksen päätös ollut siksi enää mikään sokki minulle. Osaan lukea asioita rivien välistä, Perttula sanoo pettyneenä.

Satakunnan Kansa tavoitti Perttulan, kun hän oli ajamassa Porista kotiinsa Kurikkaan. Hän yritti olla positiivisella mielellä tilanteesta huolimatta.

–Olen oppinut rakastamaan seuraa ja sen operatiivinen organisaatio on minulle äärimmäisen tärkeä. Tämä on ollut kaikesta huolimatta huikea matka.

Perttula myöntää tehneensä virheitä. Hän kokee, että olisi pitänyt olla tarkempi talouden ja talousseurannan kanssa.

–Oletin virheellisesti, että tietyt asiat olivat tietyllä tolalla, enkä tarpeeksi vaatinut tarkempaa seurantaa asioista, joista olisi pitänyt, Perttula miettii.

Kiitollisuus päällimmäisenä

Ässät keräsi valtavan määrän myönteistä huomiota palkatessaan Perttulan toimitusjohtajakseen marraskuussa 2016.

Naisjohtajan palkkaamista miesvaltaiselle alalle ihailtiin ja Perttula haali seuralle positiivista näkyvyyttä useilla mediaesiintymisillään.

Perttula koki olleensa toimenkuvassaan kuin kala vedessä, eikä törmännyt ”äijäkulttuurin” luomiin muureihin.

Seuran ja toimitusjohtajan kuherruskuukausi kesti pidempään kuin kuukauden, mutta nyt se on ohi.

Ässiä kohtaan tunneside pysyy kuitenkin niin vahvana, että Perttula lupaa olla Isomäki-areenan seisomakatsomossa myös ensi kaudella.

–Haluan olla tämän hienon yhteisön mukana myös ilman virallista tuolia. Ajattelin lähteä tänään verkkokauppaostoksille ja hankkia seisomakausikortin ensi kaudeksi. Löysin sieltä oman paikkani, herkistynyt Perttula sanoo.

Päällimmäisenä tunteena Perttula kokee kiitollisuutta. Se on harvoin potkut saaneen henkilön ensireaktio.

Sekuntiakaan hän ei suostu katumaan hyppyään tuntemattomaan.

–Tämä on ollut täysin unohtumaton kokemus. Haluaisin lähteä samaan uudelleen, vaikka tietäisin, miten tässä lopulta käy. Olen ensisijaisesti kiitollinen, enkä halua katkeroitua.

Uutinen jatkuu kuvan alla

Miikka Kiminki
Eeva Perttula lupaa seistä Ässien kotipeleissä jatkossakin.

Eeva Perttula lupaa seistä Ässien kotipeleissä jatkossakin.

"En jää tuleen makaamaan"

Ässillä ei ole valmiiksi mietittynä uutta toimitusjohtajaa, eikä Perttula tiedä vielä sanoa mitään tulevaisuudestaan.

Jääkiekon parissa häntä tuskin nähdään lähitulevaisuudessa, mutta tässä vaiheessa on turha sulkea mitään vaihtoehtoja pois.

–Olen toiminnan nainen. En jää tuleen makaamaan, mutta ajattelin silti nauttia kesästä kerrankin kaikessa rauhassa. Ala-asteen kuudennella luokalla olin viimeksi kunnon kesälomalla.

Ässät ja Perttula ovat sopineet alustavasti, että toimitusjohtaja jättää tehtävänsä 21. kesäkuuta mennessä. Ensi viikon Perttula on suunnitelmiensa mukaisesti talvilomalla Kyproksella.


Lue myös nämä


Kommentit (29)

  • Nimetön

    Paljonko Korpisalon hankinnat maksoi , esim. Taimi ! Rahaa paloi paljon turhaan !

  • Nimetön

    Jos tulee 350 000 takkiin kaudelta
    kun pysyttiin 2 mil. pejaajabudjetissa ja oltiin oikeissa playareissa ja runkosarjassa noin 12 kotipelia lauantaina ja 8 perjantaina niin kyllä siinä pitää olla kyllä joitain suurta mätää.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös

Sammio