Kankaanpään kuularingissä tehtiin Suomen ennätys ja rikottiin Arttu Kankaan vanha tulos

Down-urheilija Roosa Kukkumäki paransi Suomen ennätystään, ja nuori Tuomas Saarijoki ohitti Arttu Kankaan vanhan tuloksen.

Kankaanpäässä tehtiin uusi Suomen ennätys tiistaina, kun Kankaanpään seudun Leiskun kisoissa kuulaa työntänyt down-urheilija Roosa Kukkumäki ylsi tulokseen 5,47.

Aiempi Suomen ennätys oli sekin Kukkumäen nimissä: 5,20. Sen Leiskua edustava urheilija teki niin ikään Kankaanpäässä viime elokuussa.

Kukkumäki, 23, pitää down-urheilijoiden naisten Suomen ennätyksiä myös sadan metrin juoksussa (20,49 sekuntia), pituushypyssä (2,54 metriä), keihäänheitossa (10,53 metriä) ja kolmiottelussa (1 278 pistettä).

Kisoissa koettiin myös toinen huomionarvoinen hetki kuularingissä, kun 12-vuotias Tuomas Saarijoki löysi hyvän vireen P13-sarjan kilpailussa.

Saarijoki junttasi kolmen kilon kuulan 14,69 metriin, joka on ikäluokan kauden kotimainen kärkitulos ja Leiskun uusi seuraennätys.

”Hän työnsi yli puoli metriä pidemmälle kuin Arttu Kangas samanikäisenä”, Leiskun sihteeri Heikki Jaakkola kertoo seuran entiseen kuulantyöntömestariin viitaten.

Suomen kaikkien aikojen listalla paras P13-sarjan kuulatulos on Nurmijärven Yleisurheilijoiden Aatu Kangasniemen 19,46. Toisena tulee Porin Yleisurheilun Eero Aholan 19,18.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut