Neziri palasi lupaavasti ulkoradoille Jyväskylässä – Korte voitti ja aikoo rikkoa Suomen ennätyksen ”muutaman viikon sisällä”

Annimari Korte teki kauden kotimaisen kärkituloksen Jyväskylässä tänään tiistaina. Nooralotta Neziri sijoittui toiseksi.

Annimari Korte (vas.) ja Nooralotta Neziri ylsivät hyviin suorituksiin Jyväskylässä tiistaina.

| Päivitetty

Porilais­aita­juoksija Nooralotta Neziri osallistui ensimmäiseen ulko­rata­kilpailuunsa liki vuoteen tänään tiistaina.

Jyväskylän Kenttäurheilijoita edustava mutta Porissa asuva Neziri, 30, juoksi Jyväskylän Harju Cup -kilpailussa sadan metrin aidoissa toiseksi ajalla 13,04.

Se oli porilaisen paras ulko­rata­tulos sitten kesän 2020.

”Taisi olla nyt urani toiseksi paras kauden aloitus”, alkuerässäkin ajan 13,15 kellottanut Neziri iloitsi Suomen Urheiluliiton tiedotteessa.

Porilainen on kärsinyt pohjevaivasta viime aikoina mutta kertoo tilanteen olevan nyt hallinnassa.

”Siihen nähden tämä kisa oli ihan hyvä, ja voin alkaa odotella juoksuja ennätykseni tuntumaan”, kommentoi Neziri, joka kilpailee seuraavan kerran 3. kesäkuuta, kun Norjan Bergenissä pidetään Trond Mohn Games -tapahtuma.

Bergenin jälkeen luvassa on Jyväskylän GP-kilpailu 7. kesäkuuta ja kovatasoinen Paavo Nurmi Games -koitos Turussa 13. kesäkuuta.

”Taisi olla nyt urani toiseksi paras kauden aloitus.”

Jyväskylän selvä voittaja oli puolestaan HIFK:n Annimari Korte, 35.

Korte kellotti alkuerässä kauden kotimaisen kärkituloksen 12,90 ja paransi sitä finaalissa 12,88:aan. Alkuerässä myötätuulta oli 1,2 ja finaalissa 0,9 metriä sekunnissa.

Kortteen loppukilpailun aika sivuaa viime kesän kotimaista kärkitulosta, joka jäi Tampereen Pyrinnön Reetta Hurskeen nimiin. Hurske ei Jyväskylässä tiistaina kilpaillut.

Kortteen ennätys on SE-aika 12,72 vuodelta 2019 ja Nezirin 12,81 vuodelta 2016.

”Treenit ovat menneet niin hyvin, että odotan ennätystäni muutaman viikon sisällä”, seuraavaksi yleisurheilun Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Kööpenhaminassa tulevana viikonloppuna kilpaileva Korte sanoi SUL:n tiedotteen mukaan tiistaina.

Jyväskylän tiistaisessa loppukilpailussa juoksivat myös Espoon Tapioiden Saara Keskitalo (13,55) ja Savonlinnan Riennon Niina Karttunen (14,00).

Neziri kilpaili edellisen kerran ulkoradoilla Lahdessa 25. toukokuuta 2022 ja kärsi sen jälkeen kovista kanta­pää­kivuista. Kauden kärkitulokseksi jäi 13,23.

Porilainen vaihtoi myöhemmin valmentajaansa, kun itävaltalaisen Philipp Unfriedin tilalle tuli Säkylässä asuva Matti Vyyryläinen.

Helmikuussa Neziri voitti SM-halleissa 60 metrin matkalta hopeamitalin ajalla 7,46.

Uutista päivitetty kello 20.47.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut