Lentopalloilija Lauri Kerminen on tehnyt jatkosopimuksen Moskovan Dinamon kanssa, uutisoi venäläinen uutistoimisto Tass. Asian vahvisti Tassille Kermisen pelaaja-agentti Viktor Ivanov.
Kerminen joutui ankaran kritiikin kohteeksi viime vuonna, kun hän jäi Venäjälle, vaikka maa käy veristä hyökkäyssotaa Ukrainassa. Kerminen kertoi viime toukokuussa, että myös hänen läheisensä olivat saaneet kovaa palautetta.
”On kohtuutonta, että he joutuivat sellaisen kohteeksi töideni ja valintojeni vuoksi. En hyväksy sellaista käytöstä”, libero sanoi.
Kerminen kertoi viime kesänä STT:n haastattelussa, että hänen aikeenaan oli purkaa sopimus Dinamo Moskovan kanssa sen jälkeen kun Venäjä aloitti hyökkäyksensä.
Kermisen mukaan sopimuksen purkaminen olisi maksanut hänelle kuitenkin lähes miljoonan euroa, ja hän pelasi siksi kauden loppuun.
”Vaatimus oli tietenkin täysi järkytys. Koska summa oli noin valtava, minun oli taloudellisten asioiden vuoksi jäätävä Venäjälle, vaikka olisin halunnut palata Suomeen”, Kerminen sanoi.
Kerminen palasi kesän jälkeen Venäjälle ja teki nyt myös uuden jatkosopimuksen.
Kerminen hyllytettiin viime kesänä Suomen lentopallomaajoukkueen toiminnasta.