Tampere
Vuodet, kisat, joukkueet ja miehet vaihtuvat, mutta Marko ”Mörkö” Anttila pysyy.
Leijonien kapteenin paikkaa kisamiehistössä on kritisoitu myös tänä vuonna, mutta silti sama mies ottaa Leijonat vuosi toisensa reppuselkään ja viimeistelee isoja maaleja tärkeissä paikoissa.
Keskiviikkona Lempäälän jätin iso maali nähtiin toisessa erässä upean soolosuorituksen päätteeksi. Mörkö purjehti hyökkäysalueelle ja tälläsi kiekon komeasti verkkoon. 3–2-johtoaseman tuonut tahto- ja taitomaali helpotti Ranskan piinaaman Leijonamiehistön tukalaa oloa.
”En tiedä, mistä se idea tuli. Joskus tuo on treeneissä toiminut. Yritin sitä nyt, kun oli niin hyvä vauhti päällä. Päätin mennä keskelle, onneksi toimi tällä kertaa”, Anttila kuvaili komeaa maaliaan.
Anttilan ketjukaverin, myös hienon maalin ottelussa viimeistelleen Ahti Oksasen mukaan Anttila päätti vaihtopenkillä astua esiin tiukassa paikassa.
Nelosketju juhli raivokkaasti Anttilan viimeistelemää 3–2-maalia.
Niinkö se meni?
”No en tiedä, kyllä sitä yrittää useamminkin. Oli kova peli. Vastustaja teki sen aika vaikeaksi meille. Kärsivällisyytemme oli riittävällä tasolla ja pystyimme laittamaan paikoista tarvittavat maalit sisään. Olen kyllä iloinen noista, että itsekin välillä onnistun. Ne on hienoja juttuja varsinkin tällaisissa turnauksissa.”
Vaikka tehottomuuden kanssa tuskaillut Suomen ykkösketju ei keskiviikkonakaan ollut odotetulla tasolla, se onnistui iskemään kaksi maalia. Tasaviisikoilla peli on silti edelleen nihkeää.
Anttilan, Oksasen, Hannes Björnisen, Nikolas Matinpalon ja Niklas Frimanin nelosketju sen sijaan teki kaksi maalia tasakentällisillä. Maalit nousivat suureen arvoon, sillä Suomi voitti Ranskan trillerimäisessä ottelussa lopulta lukemin 5–3 (1–1, 2–1, 2–1).
”Me teemme aika samaa hommaa koko ajan. Välillä se toimii hyökkäyspäässä paremmin, välillä ei. Kovan työnteon kautta maalit tulevat meille. Ei siihen oikein muuta lääkettä ole.”
”Lähdemme siitä, että pystymme puolustamaan hyvin ja saamme sitä kautta kiekon vastustajan päätyyn ja painetta sinne. Nyt pystyimme varsinkin kaksi ensimmäistä erää karvaamaan hyvin. Saatiin sitä kautta irtokiekkoja ja paikkoja.”
Osumallaan Anttila hiljensi kritisoijansa jälleen ainakin hetkeksi.
”No jaa, kaikilla on oikeus sanoa mitä sanoo. Minä teen vain omaa hommaani ja yritän olla siinä mahdollisimman hyvä. Ja olla esillä silloin kun tarvitaan, on se sitten hyökkäystä tai puolustusta. Mielipiteitä mahtuu maailmaan, ne kaikki ovat ihan hyviä.”
Nokia-areenassa nähtiin keskiviikkona myös toinen lempeä jättiläinen, kun hiihtolegenda Juha Mieto oli katsomassa Leijonien peliä. ”Mietaa” tunnusti katsomossa olevansa Mörkö-Markon fani.
”Tunne on molemminpuolinen. Olen hänet tavannut muutaman kerran. Huikea persoona. Ihan en tainnut nähdä hänen hiihtojaan livenä silloin, kun hän hiihti, mutta mukava mies ja kiva tunnustus, täytyy myöntää”, Anttila hymyili.