Jalkapalloilija Joona Juntunen, 21, menehtyi auto-onnettomuudessa sunnuntaina Savitaipaleella. Asian vahvisti Ilta-Sanomille hänen isänsä Miika Juntunen.
”Hän oli nukahtanut rattiin ja törmännyt puuhun”, Miika Juntunen sanoo.
Koko perhe on musertunut suru-uutisesta. Kaipaamat jäävät isä Miika, äiti Kirsi sekä kaksi isoveljeä.
”Olen aina sanonut, että kaiken muun voin kestää, mutta omien lapsien hautajaisia ei kestä. En olisi ikinä voinut kuvitella, että joudun hautaamaan oman lapseni. Tämä on niin raakaa”, se musertaa.
Isä muistaa Joonan valoisana persoonana, josta kaikki pitivät.
”Tässä on tullut paljon puheluita ja osanottoja, ja kaikki sanovat, että Joona oli iloinen, valoisa ja hymyilevä poika. Pukukopissa kaikilla oli hauskaa, kun Joona oli siellä.”
”Isoin kysymykseni on Jumalalle: Miksi? Hän oli muuttanut kaksi kuukautta sitten Mikkeliin omaan asuntoon, halusi yrittää eteenpäin. En voi enempää sanoa, on niin murskaava suru. Isä, äiti ja isoveljet jäävät kaipaamaan.”
Joona Juntunen seitsemänvuotiaana isänsä Miikan ja äitinsä Kirsin kanssa.
Joona Juntunen siirtyi täksi kaudeksi Mikkelin Palloilijoihin, jossa pelasi toiseksi korkeinta sarjatasoa Ykköstä. Hän oli lauantaina kokoonpanossa, kun MP voitti Jaron 1–0.
Isä Miika Juntunen on tunnettu jalkapallopersoona, joka voitti pelaajaurallaan kaksi Suomen mestaruutta ja esiintyi myös A-maajoukkueessa. Pelaajauransa jälkeen hän on toiminut valmentajana ja seurajohtajana.
Juntunen, 58, muistetaan hyvin myös Porissa. Vuonna 1993 hän oli FC Jazzin mestarijoukkueen tärkeä lenkki. Joukkue oli yksi kotimaisen jalkapallohistorian parhaista ja värikkäimmistä. Uudelleen Juntunen pelasi Jazzissa kaudella 2001.