Porilaisten mestaruusmarssin askeleet sekosivat Helsingissä – tunteet kuumenivat, ulosajo koitui MuSan kohtaloksi

HIFK siirtyi finaalisarjassa 2–1-johtoon. Mestaruus on katkolla ensi lauantaina Porissa.

HIFK voitti viikonlopun molemmat kotiottelunsa. Mestari-MuSa on nyt ahtaalla.

Musan Salama on naisten futsal-liigassa pahimmassa paikassaan muutamaan vuoteen.

Kaksi peräkkäistä mestaruutta voittanut MuSa marssi kohti mestaruutta myös tänä keväänä. Runkosarjassa tuli vain kaksi tappiota, pudotuspeleissä yksi. Ennen tätä viikonloppua.

Helsingin IFK sai kuitenkin viikonlopun kotipeleissään Pirkkolassa sekoitettua porilaisten mestaruusmarssin askeleet. Lauantaina jatko-ottelun jälkeen tullut 4–3-voitto siivitti helsinkiläisiä myös sunnuntaina. HIFK voitti kuumienkin vaiheiden jälkeen 3–2 (1–2).

HIFK johtaa finaaleita voitoin 2–1. Sillä on mestaruus katkolla ensi lauantaina Porin urheilutalossa. Jos MuSa voittaa lauantaina, ratkaiseva viides peli pelataan sunnuntaina niin ikään Porissa.

MuSan ykköshahmoihin kuuluva Netta Hannula loukkaantui lauantaina. Sunnuntaina hän oli kokoonpanossa, mutta kentällä hän kävi vain esittelyissä ennen peliä ja kättelyissä pelin jälkeen.

Ilman Hannulaakin MuSalla oli voiton avaimet käsissään. Minttu Ylikrakan ja Iina Heikkilän osumilla porilaiset voittivat ensimmäisen puoliajan 2–1.

Alati vaarallinen Dali Meller tasoitti pelin toisella puoliajalla. Jatko-ottelu häämötti jälleen.

Tiukassa paikassa porilaisten kantti petti. Jasmin Ylikraka sai 52 sekunnin sisään kaksi keltaista korttia ja ulosajon. Ylikrakan toinen varoitus aloitti kunnon korttirallin, kun myös provosoimaan tullut HIFK:n Tiia Savolainen katseli keltaista korttia. MuSan hiiltynyt huoltaja Jari Helander sai puolestaan niin ikään punaisen kortin ja ulosajon vaihtopenkiltä.

Jo ensimmäisellä puoliajalla MuSasta varoituksen olivat saaneet Elina Setälä ja päävalmentaja Juha Helander.

Jasmin Ylikrakan ulosajon jälkeen HIFK käytti ylivoiman nopeasti hyväkseen. Anette Korin pääsi viimeistelemään vapaasti ottelun voittomaalin reilu puolitoista minuuttia ennen loppua.

MuSan tasoitusyritykset eivät ottelun lopussa onnistuneet. Pelin päättymisen jälkeen Minttu Ylikraka purnasi itselleen vielä varoituksen.

Ylikrakan ulosajo kahden varoituksen takia tarkoittaa hänelle myös pelikieltoa ensi lauantain neljänteen finaaliin. Jos myös Hannula on kantapäävammansa vuoksi yhä sivussa, MuSan materiaali käy erittäin kapeaksi. Jari Helanderille suora punainen kortti tuo kahden ottelun toimitsijakiellon, joten hänen kautensa huoltajana päättyi sunnuntaina.

Neljäs finaali pelataan Porin urheilutalossa ensi lauantaina kello 15.

Lue lisää: Suora lähetys päättynyt, tallenne tulossa: MuSa haki toista kiinnitystä mestaruuteen HIFK:n finaalivieraana

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut