Kankaanpää
Kankaanpään Mailan edustusjoukkue kohtasi harjoituskauden viimeisessä ottelussa niin ikään Ykköspesiksessä pelaavan Seinäjoen Maila-Jussit.
Mailan tasavahva ulkopeli oli vieraille liikaa. Kankaanpääläiset veivät ottelun jaksoin 1–0 (1–1, 3–0).
Ensimmäinen jakso meni tasaiseksi nuhjaamiseksi, mutta toisella jaksolla Maila sai sisäpelinsä rullaamaan. KaMa teki koko ottelussa 12 kolmostilannetta, joista yhdeksän tuli toisella jaksolla. SMJ sai pelaajan kolmospesälle koko ottelussa vain viisi kertaa.
”Sisäpeli oli tukkoista ensimmäisellä jaksolla, mutta tauolla teimme pieniä tarkennuksia ja saimme sen toimimaan toisella jaksolla”, totesi Mailan pelinjohtaja Atte Hakala.
KaMan ulkopeli oli mallillaan läpi ottelun.
”Ulkopeliin on satsattu koko talven ja kevään ajan. Sisäpelissä riittää vielä tekemistä. Vaikka nytkin saimme varsinkin toisella jaksolla hyvin tilanteita, jatkuvuus puuttuu.”
Sami Mikkolanaho löi kolme Mailan neljästä juoksusta.
Mailasta parhaalla pelipäällä oli kotiuttajajokeri Sami Mikkolanaho, joka löi kolme juoksua. Hyvin pelasi myös ykköskärkenä edennyt Joonas Peltomäki, jonka sisäpelin onnistumisprosentti oli 86.
Ulkopelissä ansioituivat erityisesti kakkospolttajana urakoinut Joe Vartiamäki ja Seinäjoen kaaripelin tylstyttänyt lukkari Rasmus Paananen.