Suomalaiset yleisurheilijat joutuvat maksamaan 400 euron omavastuuosuuden, mikäli lähtevät edustustehtäviin Pohjoismaiden mestaruuskisoihin Kööpenhaminaan tämän kuun lopulla. Asiasta kertoo Yle.
Suomen Urheiluliiton linja saa kovaa kritiikkiä sadan metrin Suomen ennätyksen viime kesänä juosseelta Samuel Samuelssonilta. Suomen pikaviestijoukkueelle PM-kisa olisi tärkeä kilpailu, sillä joukkueella olisi mahdollisuus yrittää kesän 2024 EM-kisarajan rikkomista.
Viestijoukkueelle kilpailumahdollisuuksia avautuu harvoin, muutaman kerran kaudessa. EM-paikat jaetaan rankingilla, johon tarvitaan kaksi aikaa.
400 euron omavastuu koskee kaikkia viestijoukkueen jäseniä erikseen, eli nelihenkisen joukkueen pitäisi maksaa yhteensä 1 600 euroa Suomen väreissä kilpailemisesta ja EM-paikan tavoittelusta.
”On se aika perseestä, että maksan siitä, että meillä olisi mahdollisuus päästä Euroopan mestaruuskisoihin. Suomen Urheiluliitto ei selkeästi näe, että PM-kisa olisi tärkeä meille”, Samuelsson sanoi Ylelle.
”Olen todella pettynyt liiton toimintaan tässä tilanteessa.”
Samuelsson sanoo, että joukkueen jäsenet haluavat juosta viestiä, koska menestysmahdollisuudet ovat hyvät. Itse hän sanoo valitsevansa PM-kisat, vaikka tarjolla olisi kisamatka, jossa kisajärjestäjä maksaa kulut.
”Suomalaisen pikajuoksun tulevaisuus on meidän henkilökohtaisten varojemme varassa. Kyllä se on aika surullista”, Samuelsson sanoi.
Urheiluliiton toimitusjohtajan Harri Aallon mukaan maajoukkueen edustusurheilijat joutuvat maksamaan omavastuita tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Hän perustelee asiaa Ylelle liiton talouden turvaamisella.
Viime vuonna liiton talous kärsi siitä, että EM-kisoihin Müncheniin ja MM-kisoihin Yhdysvaltojen Eugeneen lähetettiin poikkeuksellisen suuret joukkueet. Tilinpäätöksessä SUL jäi noin satatuhatta euroa tappiolle.
Aihe herätti tuoreeltaan ihmetystä myös Twitterissä. Entinen urheiluministeri Hanna Kosonen (kesk) hämmästeli, onko sponsoritilanne urheilussa niin huono, että omavastuuosuuksia tarvitaan.