Huippukoripalloilija Lauri Markkanen juoksi varusmiespalveluksensa alkupäivinä Cooperin testissä hivenen yli 3 000 metriä.
Tarkkaa tulosta ei kerrottu.
Nyt on paljastunut lisätietoa Markkasen suorituksesta. Hän lopetti juoksemisen 3 000 metrin jälkeen ja käveli loppuajan. Asian vahvisti pelaajan porilaislähtöinen isä Pekka Markkanen.
”Hän kertoi, että näin oli asia. Hän ei ollut ikinä aikaisemmin juossut Cooperia, joten ei hän varmaan mitään 4 000 metriä hakenut”, Pekka Markkanen kertoi.
3 000 metriä on perinteisesti ollut kuntoisuusloman raja armeijan Cooperin testissä.
Lauri Markkanen aloitti varusmiespalveluksensa Helsingin Santahaminassa sijaitsevassa Urheilukoulussa 17. huhtikuuta.
Hän on pitänyt yhteyttä isäänsä lähinnä viestein koulutuskiireidensä takia.
”Kuten Lauri on julkisuuteenkin kertonut, hän on aloittanut positiivisin mielin. On tutustunut uusiin ihmisiin, ja siellä on paljon urheiluhenkistä porukkaa”, Pekka Markkanen sanoi.
Lauri Markkasen astuminen palvelukseen on saanut valtavasti julkisuutta.
Millä mielellä olet seurannut tuota julkisuutta, Pekka Markkanen?
"Lähinnä huvittuneena. Ei ollut ihan noin paljon katsojia, kun minä menin armeijaan”, Pekka vastasi.
Pekka Markkanen suoritti oman varusmiespalveluksensa Lahden Hennalassa 1980-luvun loppupuolella. Hän juoksi silloin Cooperin testissä 3 330 metriä.
Mitään isä–poika-kisaa armeijan Cooper-tuloksista ei Markkasilla syntynyt.
”Lauri ei edes tiennyt tulostani”, Pekka Markkanen kertoi.
Myös Pekka Markkanen oli kova nimi koripalloparketeilla.
Hän pelasi urallaan 129 aikuisten maaottelua, voitti kolme Suomen mestaruutta ja valittiin Suomessa vuoden koripalloilijaksi kolmesti.