MuSan finaalivastustaja selvillä – kultataistelu alkaa Porissa lauantaina

MuSa ja HIFK kohtasivat finaaleissa myös kaksi vuotta sitten.

MuSan triplamestaruuden tiellä on enää yksi vastustaja.

| Päivitetty

Naisten futsalissa Suomen mestaruuden kahdesti peräkkäin voittanut Musan Salama kohtaa tämän finaalisarjassa Helsingin IFK:n.

MuSan finaalivastus selvisi keskiviikkona, kun Ylöjärven Ilves ja HIFK pelasivat ratkaisevan viidennen välieräottelun. Ottelu eteni tasatahdissa viimeiselle kymmenminuuttiselle, kunnes vieraiden Tiia Savolainen teki puolentoista minuutin sisään kaksi maalia. Savolainen teki myös IFK:n avausmaalin.

Hänen johdollaan HIFK voitti 4–2 ja eteni voitoin 3–2 MuSan vastustajaksi.

Finaalisarja alkaa Porin urheilutalossa lauantaina kello 15. Toinen ja kolmas ottelu pelataan seuraavana viikonloppuna Helsingissä. Kaksi viimeistä ottelua on tarvittaessa Porissa 13. ja 14. toukokuuta.

Porilaiset lähtevät ennakkosuosikkina hakemaan kolmatta peräkkäistä mestaruutta. Runkosarjassa MuSa voitti HIFK:n vieraissa 4–3 ja kotona 4–2.

22 viime otteluun MuSa on hävinnyt vain kerran. Se yksittäinen tappio tuli välierissä GFT:tä vastaan.

MuSa ja HIFK kohtasivat finaaleissa myös keväällä 2021. Silloin porilaiset ottivat ensimmäisen mestaruutensa.

Satakunnan Kansa näyttää finaalit suorina lähetyksinä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut