Valtteri Bottas kertoi, millä matkalla hän voisi pärjätä puolisolleen

Bottas ja Tiffany Cromwell olivat katsomassa Liigan neljättä finaalia Lahdessa.

Valtteri Bottas ja Tiffany Cromwell markkinoivat kesäkuussa ajettavaa pyöräilykilpailua.

Jääkiekkoliigan loppuottelusarjalla ja tulevan viikonlopun Azerbaidzhanin Bakun F1-kilpailulla ei ole paljoa yhteistä, mutta suomalaiskuljettaja Valtteri Bottaksen ohjelmaan kuuluvat molemmat.

”Suosikkipelaajia Pelicansissa ovat Ben Blood ja Patrik Bartošák ”, kertoi Lahden tiistain kiekkofinaaliin saapunut Bottas.

Bottas vietti jo valmiiksi aikaansa kotimaisemissaan Nastolassa. Sunnuntaina hänellä oli tarjota puolisolleen, pyöräilijä Tiffany Cromwellille Etelä-Suomen hurmosta.

”Saunomisen yhteydessä näimme upeat revontulet. Ainoan kerran aiemmin olin nähnyt sellaiset näin etelässä kuusivuotiaana”, Bottas hehkuttaa.

”Näin revontulet (englanniksi northern lights) ensi kertaa vuosi sitten Lapissa. Kotimaassani voisi myös nähdä ne (southern lights), mutta pitäisi matkustaa Tasmaniaan, joten en ole Australiassa niitä nähnyt”, Cromwell toteaa.

Lahteen urheilijakaksikon toi tiedotustilaisuus, jossa markkinoitiin 10. kesäkuuta Lahden, Hollolan, Hämeenlinnan ja Asikkalan teillä ajettavaa pyöräilykilpailua FNLD GRVL.

Päällystetyillä tai sorateillä ajettava pyöräily on Bottakselle harrastus ja Cromwellille ammatti. Bottas pyöräilee kesäkuussa 77 kilometrin matkalla, Cromwell 177 kilometrillä. Bottas ajaa F1-sarjassa numerolla 77. Valita voi myös 40 kilometrin lyhyimmän reitin.

Miksi matkavalinnat kesäkuussa ovat nämä?

”Palautuminen pidemmältä matkalta Kanadan seuraavan viikonlopun F1-kisaan voisi olla vaikeaa”, Bottas naurahtaa.

”Big prize money (parhaat palkintorahat)! Haluan voittaa 5 000 euron pääpalkinnon”, Cromwell hymähtää.

Bottas on osaomistajana pyöräilykilpailun järjestävässä yrityksessä, kuten on kymmenen prosentin omistusosuudella myös Pelicansissa.

”Nelosfinaali on kolmas tämän vuoden puolella paikan päällä näkemäni Pelicansin ottelu”, Bottas laskeskelee.

”Hiekkateillä ajamalla pääsee maailmallakin pois autojen keskeltä turvallisempiin maisemiin. Jos ei tiedä millaisen pyörän ostaisi, suosittelen gravelpyörää”, Bottas korostaa.

Millä pyöräilymatkalla teistä voittaja olisi Bottas?

”Riippuu hieman maastosta. Tasaisella voisin pärjätä 40 kilometriin asti, mutta mäkisessä maastossa Tiffanylla on valttinaan 20 kiloa vähemmän painoa”, Bottas sanoo ja saa puolisonsa komppaamaan.

Bottas ei tulle koskaan kilpailemaan olympialaisissa. Cromwell tähtää toisiin olympialaisiinsa. Pariisin 2024 kisojen karsintoja ajetaan tämä vuosi.

”Parhaat maat saavat karsinnoissa viisi kisapaikkaa Pariisiin. Meitä on Australiassa viitisentoista naispyöräilijää kisaamassa maamme kiintiöpaikoista”, taustoittaa vuodesta korkeintaan puolitoista kuukautta kotimaassaan viettävä Cromwell.

Lahden kilpailuun on toistaiseksi ilmoittautunut noin 800 pyöräilijää, joista suurin osa tulee USA:sta. Alkuperäinen tavoite oli 1 500 kilpailijan määrä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut