Taloustieteen tohtori fanittaa SexyPöxyjä ja lobbaa peli­firmoja – kiistää saaneensa helpon homman

Kansainvälisten rahapelifirmojen lobbari Mika Kuismanen uskoo, että Suomi siirtyy vuoteen 2026 mennessä lisenssimarkkinaan. Taloustieteen tohtori ei itse harrasta rahapelejä, mutta hänellä on monipuolinen urheilutausta.

Rahapeliala ry:n lobbari Mika Kuismanen uskoo, että Suomi siirtyy rahapelien lisenssimarkkinaan vuoden 2026 alussa.

Suomalaisessa rahapelimarkkinassa on tapahtunut reilussa kymmenessä vuodessa täydellinen mullistus.

Vuonna 2012 opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Veikkauksen edunsaajat palkkasivat Brysseliin Petri Lahesmaan lobbaamaan rahapelien suomalaista yksinoikeusjärjestelmää EU:ssa.

Viime joulukuussa seitsemän kansainvälistä rahapeliyhtiötä nimitti puolestaan oman lobbarin Suomeen.

Veikkauksen monopolin purkaminen näytti digitaalisissa rahapeleissä jo niin ilmeiseltä, että suuret rahapelifirmat päättivät perustaa Suomeen oman etujärjestön Rahapeliala ry:n.

Rahapeliala ry:n toimitusjohtajan Mika Kuismasen työnä on ajaa palkanmaksajiensa etua ja huolehtia, että Suomeen luodaan yhteisin pelisäännöin lisenssijärjestelmä, jossa valtionyhtiö ei saa erityisasemaa.

Kuismasta voi pitää yllättäjänimenä peliyhtiöiden lobbariksi. Tiettävästi pestiin haettiin etujärjestöissä tai politiikassa marinoitunutta kasvoa, mutta lopulta valinta osui arvostettuun talouden asiantuntijaan.

Kuismanen on University College Londonista väitellyt taloustieteilijä, joka on työskennellyt muun muassa Suomen Pankissa, Valtiovarainministeriössä ja viimeksi Suomen yrittäjien pääekonomistina.

Ehkä yllättävää on sekin, että peliyhtiöt valitsivat vaikuttajatehtävään miehen, joka ei itse harrasta rahapelejä.

”Olen vedonlyöjänä täysi noviisi. Vakioveikkaus oli minun laji joskus ja lotonnutkin olen, mutta nykyään en pelaa edes kuukausittain.”

”Oma pelaajaurani oli vaatimaton, mutta olen yhä hengessä mukana. Aion istua katsomossa Espoon Laaksolahden Persposki-areenalla.”

Pelaaminen sinänsä on taloustieteilijän lempiharrastus. Kuismanen on urheilufriikki ja ja urheilun harmaa tai värikäs eminenssi, näkökulmasta riippuen.

Kuismanen on jääurheilun suurkuluttaja. Viime viikonloppuna hän pelasi kaukalopalloa Helsingin piirin ikämiesten alasarjan loppuottelussa Dirty Dozen-40 -joukkueen riveissä.

Jääkiekkoa hän harrasti Kiekko-Espoossa A-junioreihin asti. Parhaat vuotensa hän kiekkoili sittemmin pitkän ammattilaisuran tehneen, Ässissäkin yhden kauden pelanneen kolossimaisen Timo Nykoppin pakkiparina.

”Ihailin hänen lahjakuuttaan. Itse olin vieressä luutimassa. Niistä joukkueista eteni paljon pelaajia SM-liigaan ja ulkomaille. Heitä oli kiva seurata, kun aloin keskittyä opiskeluun.”

Kuismanen on jättänyt jälkensä myös suomalaiseen jalkapalloiluun.

Kuismasen lapsuudenkavereita ovat Huuhkajien pitkäaikainen tiedotuspäällikkö Timo Walden ja tämän veli, Veikkausliigan entinen toimitusjohtaja Jan Walden.

Kuismanen oli Waldenien kanssa luomassa jalkapallon kulttiseuraksi sittemmin kasvanutta SexyPöxyjä 1980-luvun puolivälissä.

Kakkoseen täksi kaudeksi nousseen SexyPöxyjen riveissä pelaavat muun muassa entiset maajoukkuemiehet Markus Halsti ja Erfan Zeneli.

Välillä joukkue pelasi nimellä Pöxyt, kun SexyPöxyt ei kelvannut Palloliitolle.

SexyPöxyt nähdään tällä kaudella myös Satakunnassa, koska se pelaa samassa lohkossa FC Jazzin ja Pallo-Iirojen kanssa. Kauden avausottelussaan Espoossa joukkue kaatoi Iirot 1–0.

”Oma pelaajaurani oli vaatimaton, mutta olen yhä hengessä mukana. Aion istua katsomossa Espoon Laaksolahden Persposki-areenalla.”

Ei ole oikeastaan yllätys, että Kuismasen taloustietämyksestä ovat hyötyneet myös monet Suomen parhaista jalkapalloilijoista.

Kuismanen on toiminut useiden maajoukkueen kultaiseksi sukupolveksi nimettyjen pelaajien taloudellisena neuvonantajana. Tuolloin maajoukkueen runko tuli Englannin Valioliigasta ja muiden eurooppalaisten sarjojen huippujoukkueista.

”Olin mukana ensimmäisessä aallossa, kun suomalaiset jalkapalloilijat löivät Euroopassa läpi ja pääsivät hyviin tienesteihin kiinni”, hän kertoo 2000-luvun vaihteessa alkaneesta konsultoinnista.

Asiakkaitaan Kuismanen ei kerro, mutta joidenkin kanssa yhteistyö jatkuu edelleen.

”Nuoremmilla sukupolvilla on jo omat neuvonantajansa”, hän toteaa.

”Nykyjärjestelmässä toimintaa valvoo kymmenkunta organisaatiota ministeriöistä hallintoneuvostoihin. Sellainen ei voi olla tehokas, eikä valvontavastuut selkeät”, Kuismanen vertaa.

Kuismasen mottona on ollut auttaa jalkapalloilijoita sijoittamaan rahansa siten, että niistä on iloa myös eläkepäivillä. Liian suuria riskejä on vältetty.

”Minun tehtäväni on ollut taata heille mahdollisimman hyvät elinkaaritulot. Ura on kuitenkin lyhyt ja kaikilla uran jälkeiset työllistymismahdollisuudet eivät ole niin hyvät.”

Fakkiekonomistiksi itseään kuvaileva Kuismanen on kiinnostunut myös rahapelimarkkinan vapautumisesta.

Veikkauksen pelimonopolin purkaminen digipelien osalta etenee nyt junan lailla.

Veikkaus itse kannattaa lisenssimarkkinaan siirtymistä ja viime viikolla julkaistu Harri Sailaksen työryhmän raportti kallistui selvästi digipelaamisen lisenssimarkkinan puolelle.

Samoin on tehnyt vaalit voittanut kokoomus, eikä muissakaan puolueissa ole pohdintoja liiemmin vastustettu.

Kuismanen arvioi, että uusi rahapelijärjestelmä on käytössä vuoden 2026 alussa.

”Kun huomioi raportin johtopäätökset ja empiirisen evidenssin, on vaikea löytää muuta tietä kuin että online-pelaamisessa siirrytään kohti lisenssijärjestelmää”, hän sanoo.

Saitko helpon homman, kun lisenssimarkkinaan siirtyminen etenee näin sutjakkaasti?

”Se voi vaikuttaa siltä, mutta homma on erittäin vaikea. Suomen lainsääntö on muokattava sellaiseksi, että uusi järjestelmä toimii. Yksityiskohtia on paljon.”

Rahapeliala ry:n tavoitteena on lisenssijärjestelmä, jossa on yksi lisenssejä ja toimintaa valvova viranomainen, jolla on vahva toimenpidevalta lisenssien antamiseen ja poisottamiseen.

”Nykyjärjestelmässä toimintaa valvoo kymmenkunta organisaatiota ministeriöistä hallintoneuvostoihin. Sellainen ei voi olla tehokas, eikä valvontavastuut selkeät”, Kuismanen vertaa.

Lisenssijärjestelmän on Kuismasen mukaan oltava verotasoltaan houkutteleva, mutta ei liian löysä.

”Hyvässä järjestelmässä on riittävät, mutta säädellyt markkinointi- mainonta ja sponsorointimahdollisuudet”, hän listaa.

”En anna euromääräistä arviota, mutta mainosmarkkinan potentiaali kasvaa merkittävästi, jos Suomessa siirrytään lisenssimarkkinaan.”

Kaikkia lisenssejä hakevia yrityksiä on kohdeltava tasapuolisesti. Ja jokainen yritys on velvoitettava ehkäisemään pelihaittoja pieteetillä.

”On kansainvälistä tutkimusnäyttöä, että vakavia pelihaittoja kokevien määrässä ei ole eroa siinä, onko käytössä lisenssi- vai monopolijärjestelmä”, Kuismanen sanoo.

Kuismasen mielestä Veikkauksen monopoli ei ole onnistunut tältä osin erityisen hyvin.

”Sekin on myös myönnettävä, että aina tulee olemaan pieni osa pelaajia, jotka käyttävät hyödykettä väärin. Siksi pelaamista on säänneltävä.”

Lisenssijärjestelmän myötä muuttuva mainosmarkkina kiinnostaa erityisesti urheilua, tapahtumia ja media-alan yrityksiä.

Uutta rahaa on jaossa. Rahapelialan mainospotti moninkertaistuu.

Veikkauksen koko markkinointibudjetti on tällä hetkellä 20 miljoonaa euroa, mutta Ruotsissa eri peliyhtiöiden lasketaan käyttävän markkinointiin peräti 400 miljoonaa euroa.

Varovaisenkin arvion mukaan rahapelien mainosmarkkina nousee Suomessa 200 miljoonaan euroon eli kymmenkertaistuu.

”En anna euromääräistä arviota, mutta mainosmarkkinan potentiaali kasvaa merkittävästi, jos Suomessa siirrytään lisenssimarkkinaan. Se tarjoaa erittäin hyviä mahdollisuuksia urheiluseuroille, tapahtumille, kulttuurille ja mediataloille.”

Kuka?

Mika Kuismanen

Mika Kuismasen mukaan peliyhtiöiden mainosrahoilla voisi saada paljon hyvää aikaa esimerkiksi urheilussa.

  • Rahapeliala ry:n toimitusjohtaja

  • 55-vuotias espoolainen

  • Taloustieteen tohtori University College Londonista

  • Työskennellyt aiemmin muun muassa Suomen Pankissa, Euroopan keskuspankissa, valtiovarainministeriön suhdanneyksikön päällikkönä ja Suomen yrittäjien pääekonomistina

  • Innokas jääurheilija ja hiihtäjä

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut