Norjan hiihtomaajoukkueen kirkkain tähti Johannes Høsflot Klæbo valmistautuu tulevaan kauteen maajoukkueen ulkopuolella.
26-vuotias Klæbo ilmoitti päätöksestään sunnuntaina Instagram-tilillään. Norjan hiihtoliitto julkisti uudet maajoukkueryhmänsä maanantaina.
”Isoja muutoksia ennen seuraavaa kautta. Olen päättänyt sanoa ensi kaudella ei maajoukkueelle”, Klæbo kirjoitti.
”En tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta yksi asia on varma – isoisäni on edelleen päävalmentajani ja isäni managerini.”
Klæbo päätti viestinsä toteamalla, että lyhyessä ajassa on tapahtunut paljon asioita. Hän ei kuitenkaan avaa niitä tarkemmin.
”Suunnitteluprosessi alkaa nyt”, hiihtotähti kirjoitti.
Klæbo avasi päätöstään sunnuntaina myös tiedotteella, jonka sisällöstä uutisoi norjalaislehti Verdens Gang (VG).
”Lähdön myötä hiihtoliitolla on mahdollisuus leikata kulujaan ja käyttää rahaa muihin urheilijoihin. Heidän ei myöskään tarvitse maksaa leireilyäni korkealla”, Klæbo perusteli.
”Minulla on maajoukkueessa monia kavereita, joita on mielestäni kohdeltu huonosti tässä prosessissa. Pidän heihin tiivistä yhteyttä, vaikka en enää olisi osa maajoukkuetta.”
Prosessilla hiihtotähti tarkoittanee tilannetta, josta VG uutisoi viime keskiviikkona. Hiihtomaajoukkueen johtaja Espen Bjervik joutui tuolloin kertomaan ikäviä uutisia.
VG paljasti, että maajoukkueen kokoa joudutaan leikkaamaan taloudellisista syistä ja että molempien maajoukkueiden koko tiivistyy kymmeneen hiihtäjään. Näin myös kävi.
Norjan miesten maajoukkueessa oli päättyneellä kaudella 13 ja naisten maajoukkueessa 11 hiihtäjää.
”Säästötoimenpiteitä tulee, mutta ne koskevat näinä aikoina kaikkia yrityksiä. Saamme nyt huomattavasti vähemmän samalla rahalla, ja meidän on tehostettava rahankäyttöämme”, Bjervik sanoi viime viikolla.
Hiihdossa ei ole ensi kaudella kansainvälisiä arvokisoja. MM-hiihdot järjestetään seuraavan kerran Norjan Trondheimissä 2025 ja olympialaiset Italian Milanossa ja Cortina d’Ampezzossa 2026.
Pohjoismaiset hiihtolajit järjestetään viiden renkaan kisoissakin Val di Fiemmen laaksossa.
Viisi olympiakultaa ja yhdeksän maailmanmestaruutta sekä yhteensä 19 arvokisamitalia saavuttanut Klæbo debytoi maailmancupissa helmikuussa 2016.
Klæbo toivoo, että hän pääsee pääsee hiihtämään myös ensi kaudella maailmancupia, vaikka ei olekaan mukana maajoukkueen toiminnassa, kunhan vain vauhti riittää.
Hiihtotähden manageri ja isä Håkon Klæbo kuvailee tilannetta uudeksi aluksi.
Vuonomaan hiihtoliitto ilmoitti kunnioittavansa tähtensä päätöstä, vaikka korostikin, että olisi halunnut Klæbon mukaan maajoukkuetoimintaan.
Norjan yleisradioyhtiön NRK:n asiantuntija Torgeir Bjørn piti Klæbon ratkaisua dramaattisena. Hänen kollegansa Therese Johaug puolestaan kertoi, ettei ollut yllättynyt päätöksestä.
”Se on ollut vähän ilmassa. On suuri sääli, että hän lähtee, mutta myös Petter [Northug] päätti tehdä sen aikanaan”, Johaug lisäsi.
Maajoukkueen ulkopuolella omin kustannuksin harjoittelu ei ole vierasta muidenkaan maiden urheilijoille. Esimerkiksi Krista Pärmäkoski jättäytyi muutama vuosi sitten maajoukkueen harjoitusvahvuudesta.