Naisten futsal-liigan hallitsijaksi noussut Musan Salama pääsee kilpailemaan SM-pokaalista tänäkin keväänä.
Asia ratkesi sunnuntaina, kun MuSa päihitti espoolaisvastustajansa GFT:n kolmannen kerran joukkueiden välisessä välieräsarjassa.
Helpolla ratkaiseva kolmas voitto ei tullut, sillä varsinainen peliaika päättyi 5–5-tasalukemiin. Jatko-ottelussa MuSa oli kuitenkin selvästi tehokkaampi, ja Espoossa järjestetyn pelin loppunumeroiksi tilastoitiin 8–5.
MuSan pelaajista Jasmin ja Minttu Ylikraka iskivät kumpikin kaksi maalia, Sini Lauermaa, Anni-Elina Luotonen, Iina Heikkilä ja Netta Hannula yhdet. Jasmin Ylikrakalle kyseessä oli juhlallinen peli, sillä hänellä on nyt sata liigaottelua täynnä.
MuSa voitti ottelusarjan lukemin 3–1 ja saa SM-finaaleissa vastaansa joko HIFK:n tai Ylöjärven Ilveksen, joiden oma välieräsarja tasoittui 2–2:een sunnuntaina ja saa näin ollen sinettinsä vasta tulevana keskiviikkona.
HIFK kamppaili MuSaa vastaan SM-kullasta kaksi vuotta sitten, jolloin porilaisjoukkue voitti ensimmäisen mestaruutensa naisten futsal-liigassa. Viime kevään finaalisarjassa MuSa juhli SM-kultaa Futsal Team Kemi-Tornion kustannuksella.
MuSalla on siis mahdollisuus napata nyt kolmas peräkkäinen SM-kulta Poriin.