Suomi saavutti pronssisijan cheertanssin MM-kilpailuissa Yhdysvalloissa. Cheertanssisarjan voiton vei Yhdysvallat ja hopeaa nappasi Japani.
”Täytyy olla ylpeä joukkueesta. Täydellistä suoritusta ei ole, mutta joukkue teki tänä vuonna kaksi todella onnistunutta suoritusta ja nautti tekemisestään”, kommentoi cheertanssimaajoukkueen päävalmentaja Mila Tanttu tiedotteessa.
”Pystyimme näyttämään MM-lavalla tosi hienoja taitoja ja tuomaan koreografian visuaalisuuden hienosti esille. Näytimme, kuinka suomalainen cheertanssi on taas mennyt harppauksen eteenpäin”, hän jatkoi.
Nelinkertaisena mestarina viidettä voittoa hakemaan lähtenyt naisten cheermaajoukkue joutui pettymään, kun kilpailuista jäi käteen hopeamitali.
”Ei ole sitä, mitä tultiin hakemaan. Tultiin mestaruus voittamaan, ja sen mukainen oli ohjelmakin. Riskit on siinä ohjelmassa, kun lähdetään voittamaan, ja nyt ne riskit realisoitui meidän kohdalle ja tuli pari sellaista mokaa, jotka vähän yllättivät meidät”, sanoi joukkueen päävalmentaja Maria Wahlroos Suomen Cheerleadingliiton videolla.
Kilpailun voitto meni Yhdysvalloille. Kolmannelle sijalle nousi Norja.
”Totta kai on tosi surullinen olo. Meillä oli tosi hyvä kisapäivä ja fiilis siihen suoritukseen asti, ja kisamatolla oli tosi kivaa. Niin kuin Maria sanoi, niin tosi yllättävä se lopun moka”, kommentoi joukkueen kapteeni Tuuve Häkkinen.
Voittajajoukkue Yhdysvallat keräsi 94,0 pistettä, Suomi 88,14 pistettä ja Norja 82,71 pistettä.
Suomen sekamaajoukkue oli sarjansa kuudes, eikä onnistunut uusimaan viime vuoden mitalisijaansa.
Yhteensä Suomi tuo Yhdysvaltojen kisoista kotiin kolme mitalia, kun juniorisarjoissa tyttöjen cheerjoukkue voitti perjantaina MM-hopeaa.