Superpesis-seura leireilee vanhan liiton malliin Kreikassa: ”Pidämme juopottelu­osuuden Ateenassa”

Joensuun Mailan miesten harjoitusleirin ohjelmaan kuuluu myös harjoittelua.

Mikko Huotari johti Joensuun Mailan ja Pattijoen Urheilijoiden välistä miesten Superpesiksen ottelua Helsingin Töölössä 12. toukokuuta 2022.

Pesäpallon pääsarjat pyörähtävät viikonloppuna käyntiin Fuengirolassa, jossa naiset ja miehet avaavat Superpesis-kautensa yhteensä neljän joukkueen voimin.

Joensuun Mailan miehet eivät kuulu tuohon joukkoon, mutta joukkue suuntaa silti viikonvaihteessa ulkomaille. Espanjan sijaan matka käy harjoitusleirille Kreikkaan.

JoMan pelinjohtaja Mikko Huotari kertoo leirin ohjelmasta harvinaisen avoimesti sanomalehti Karjalaiselle.

”Pidämme kastajaiset ja vapaa-ajan juopotteluosuuden Ateenassa, jossa olemme kaksi viimeistä päivää harjoitusleirin päätteeksi”, Huotari paljastaa.

Sotkamosta kotoisin oleva Huotari pelasi Superpesistä kasvattajaseuransa Jymyn lisäksi Imatran Pallo-Veikoissa ja Siilinjärven Pesiksessä. Etelässä järjestetyt harjoitusleirit olivat siihen aikaan hyvinkin kosteita tapahtumia, mitä Huotari ei peittele.

”Silloin kun minä pelasin, niin oli hurjaa, kun sekä harjoiteltiin että juhlittiin kovasti. Yöt rymyttiin, ja päivät muka harjoiteltiin. Nyt ero on selkeä, kun ensin on harjoitusosuus ja lopuksi muuta”, Huotari sanoo.

Hän kertoo Karjalaiselle, että harjoitusleiri päätettiin järjestää Kreikan Loutrákissa nimenomaan urheilullisista syistä. Puitteita Huotari kuvaa urheiluopistomaisiksi.

”Fuengirolassa piti kävellä kamojen kanssa pitkin poikin, ja söimme milloin missäkin. Vuosi sitten meillä tuli siellä valtavasti kävelyä ja erilaisia siirtymiä”, hän kertoo.

”Kreikassa emme lyö ja harjoittele asutuksen keskellä kuten ’Fugessa’. Fuengirolan pienemmällä kentällä on todella harva aita, jonka takana kävelee koko ajan ikäihmisiä ja muuta väkeä. Siellä sai pelätä koko ajan omaa vastuutaan lyöntien osalta.”

Huotari siirtyi JoMan pelinjohtajaksi Pesäpalloliiton urheiluyksikön johtajan paikalta kolmevuotisella sopimuksella syyskuussa 2021.

Viime kaudella Huotari johti JoMan miesten Superpesiksen pronssimitaleille.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut