Maaliskuussa kadonneen norjalaisen ampumahiihtäjän Eivind Sporalandin puhelin on löydetty, kertovat norjalaismediat NRK ja Gudbrandsdölen Dagningen.
Lillehammerin poliisista kerrottiin GD:lle, että satunnaiset ohikulkijat olivat löytäneet Sporalandin puhelimen. Tutkinnanjohtaja Ranghild Ouren ei paljastanut, mistä puhelin tarkalleen löydettiin, mutta kertoi sen olleen ulkona.
Poliisi aikoo seuraavaksi tutkia puhelimen sisällön, josko siitä olisi hyötyä tutkinnassa.
Ouren kertoi samalla poliisin tutkivan myös murtautumista mökkiin Lillehammerissa Gausdaliin alueella. Poliisi harkitsee mahdollisuutta, että murto liittyy Sporalandin, 22, katoamiseen.
”Mökistä varastetuilla tavaroilla ei vaikuttanut olevan merkittävää arvoa. Näyttää siltä, että mökkiin murtautunut henkilö olisi saattanut viedä asioita, jotka auttavat selviämään ulko-oloissa,” Ouren sanoi mutta painotti, ettei poliisi vielä tässä vaiheessa tiedä, liittyvätkö tapaukset toisiinsa.
Ourenin mukaan tutkijat pitävät mahdollisena, että Sporaland on yhä hengissä.
”Meillä ei ole mitään hajua, missä hän on. Tutkimme puhelimen löytöpaikkaa tarkemmin, kun se on käytännöllisempää lumi- ja jäätilanteen suhteen”, Ouren sanoi.
Norjan kansallisissa nuorten kisoissa menestynyt Sporaland katosi poistuttuaan asunnostaan Lillehammerissa 19. maaliskuuta. Etsinnät aloitettiin, kun läheiset tekivät hänestä katoamisilmoituksen. Sporalandin auto löytyi Lillehammerin Ballbergista, mutta tutkinnat alueelta eivät tuottaneet tulosta.