Helmikuussa Sevillassa maratonin naisten Suomen ennätyksen juossut Alisa Vainio oli SE-vauhdissa vielä puolimatkassa, kun Pyhtäällä juostiin maantiejuoksun SM-kisoissa puolimaraton lauantaina.
Koleassa ja tuulisessa säässä aika painui yksin juostuna ja ilman kovaa vastusta kuitenkin lukemaan 1.11.31.
Suomen ennätys on Annemari Kiekaran 1.10.04 vuodelta 1998. Vainion oma ennätys puolimaratonilla on 1.10.20, jonka hän juoksi tammikuussa Espanjan Sevillassa.
”En katsellut vauhtia tarkkaan, kun kilometrimerkintöjä oli vaikea seurata. Alku oli vähän vaikea, en saanut tekniikasta kunnolla kiinni. Myötätuuliosuudet olivat hyviä, mutta vastatuuleen passailin tarkoituksella”, Vainio kertoi tiedotteessa.
Mestaruus tuli ylivoimaisesti, sillä toiseksi juossut Johanna Peiponen jäi yli kaksi minuuttia.
Vainio kisaa seuraavaksi Kööpenhaminan maratonilla toukokuun puolessa välissä.
Miesten puolimaratonin voitti Hannu Granberg ajalla 1.06.31, Antti Ihamäki taipui hopealle kuuden sekunnin erolla.
Palkintopallille saatiin myös satakuntalainen, kun Rauman Urheilijoiden Aleksi Ahlfors nappasi SM-pronssia maantiejuoksussa 17-vuotiaiden sarjassa.
Ahlfors kellotti 10 kilometrin matkan aikaan 34.02. Kultaa voitti Mikkelin Kilpa-Veikkojen Eetu Valtola (33.26) ja hopeaa Vaalan Karhun Juho Hyyryläinen (33.55).
Ahlforsin selän taakse jäi yhdeksän kilpakumppania.