Suomalainen mäkihyppylegenda Janne Ahonen, 45, palasi perjantaina mäkikisoihin laihoin tuloksin.
Hän taipui Rovaniemen SM-kisojen normaalimäessä ensimmäistä kertaa pojalleen Mico Ahoselle, 21, joka hyppäsi neljänneksi yhteispisteillä 234. Isä Ahonen nappasi puolestaan 202 pistettä.
SM-kultaa voitti ylivoimaisesti Niko Kytösaho 95 ja 99 metriä kantaneilla hypyillä. Hopeaa otti Vilho Palosaari ja pronssia Eetu Nousiainen.
Kaksi olympiahopeaa ja lukuisia MM-mitaleja urallaan rohmunnut kuningaskotka pohti kisan jälkeen, että hänen hiipumisensa kärjestä on varmaan kaikkien kannalta positiivinen asia.
Ammattiurastaan eläköitynyt Ahonen hyppäsi tänään kautensa ensimmäisen – ja viimeisen – hyppynsä.
”Pääasia, että oli hauskaa. Kaikista eniten mieltä lämmittää, kun en ole enää meidän perheen paras mäkihyppääjä”, Ahonen naurahtaa Ylen lähetyksessä.
Pienmäessä SM-kultaa 2018 voittanut poika on itsekin tyytyväinen päihittäessään isänsä.
”Nyt vihdoin se tapahtui. Sitä on pitkään yritetty ja se oli yksi tavoitteistani”, Mico Ahonen sanoi Ylelle.
Janne Ahonen nappasi vielä viime vuonna SM-pronssia, mikä herätti paljon kysymyksiä suomalaisen mäkihypyn tilasta.
Nyt mies ei osaa sanoa, milloin hänen uransa taas jatkuu – jos jatkuu.
”Rankka kausi alla, kesti puoli vuorokautta. Sulatellaan nyt ja katsotaan sen jälkeen”, hän totesi vitsikkäästi.