Ensin levisivät kolarikuvat, pian huhut pahimmasta. Kuvat Hyundain Rally1-autosta murskaantuneena tien reunalla olleeseen pylvääseen kertoivat heti, että oli sattunut erittäin vakava onnettomuus.
Kyse oli Craig Breenin autosta. Ensin Kroatian poliisi vahvisti paikallisille medioille, että kolarissa oli kuollut yksi henkilö. Myöhemmin Hyundai vahvisti, että onnettomuudessa kuollut henkilö oli nimenomaan Irlannin 33-vuotias rallitähti.
Hänen kartturinsa James Fulton ei tiettävästi loukkaantunut ulosajossa.
Sosiaalisessa mediassa tilanteeseen reagoitiin lähes reaaliajassa, ja sadat rallifanit toivoivat ensin joukolla, että huhut Breenin kuolemasta olisivat vääriä, ja että kolarissa olisi korkeintaan joku loukkaantunut.
Pahin vahvistui kello 16.12 Suomen aikaa, kun Hyundai tiedotti Breenin kuolemasta. Rallimaailma reagoi nopeasti suru-uutiseen.
”Kansainvälisen autoliiton Fian puolesta haluan välittää vilpittömät osanottoni Craig Breenin perheelle ja ystäville. Ajatuksemme ja rukouksemme ovat hänen rakkaidensa ja ralliyhteisön kanssa tänä vaikeana aikana”, Fian puheenjohtaja Mohammed Ben Sulayem kertoi Fian tiedotteessa.
”Koko maailman ralliperhe on järkyttynyt Craig Breenin kuolemasta. Ajatuksemme ja osanottomme ovat hänen perheensä ja ystäviensä luona näinä todella surullisina aikoina”, WRC:n virallinen tili twiittasi.
Lukuisat eri moottoriurheiluun erikoistuneiden sivustojen toimitukset ottivat myös osaa.
”Dirtfishin toimituksen ajatukset ja rukoukset ovat Craigin perheen ja ystävien luona”, rallin erikoissivusto Dirtfish kirjoitti.
”Craigin lahjakkuus ja nopeus eivät koskaan unohdu”, Autosport muisti.
”Craig Breen, lepää rauhassa. Hyvästi, legenda”, muisti puolestaan irlantilainen toimittaja John Kenny.
Breenin kilpakumppani Kalle Rovanperä muisti Breeniä.
”Lepää rauhassa, Craig. Ajattelen perhettäsi ja ystäviäsi tänään”, Rovanperä twiittasi sydänemojin kera.
Heikki Kovalainen otti myös osaa suruun.
”Tämä on niin surullinen uutinen. RIP Craig. Ajattelen hänen perhettään ja ystäviään”, Kovalainen twiittasi.
”Moottoriurheilu ja ralli menettivät jälleen yhden upean kuljettajan. En pysty millään käsittämään uutista Craig Breenistä”, moottoriurheilutoimittaja Jason Craig twiittasi.
”Olen aivan tolaltani, että menetimme Craig Breenin niin nuorena. Hän on yksi mukavimmista ihmisistä, jonka olen koskaan tavannut. Tämä laji on niin julma. Ajattelin jakaa yhden hauskimmista haastatteluista, jonka Craig antoi erikoiskokeen jälkeen. Se kertoo hänen upeasta huumorintajustaan. Lepää rauhassa, legenda”, eräs irlantilainen rallifani kirjoitti.
Haastattelupätkässä Breen lähettää ensin terveisiä kotimaahansa faneille ja sen jälkeen lausuu jotain – todennäköisesti iirin kielellä – ja saa hölmistyneenä nauravat lähetyksen selostajat täysin hämilleen.
Lue lisää: Rallitähti Craig Breen on kuollut rajussa ulosajossa
Lue lisää: Rallitähden kuolema järkyttää rallimaailmaa