Jeferson Pires istui samassa kopissa ja samalla paikalla FC Jazzin pelaajana. Nyt hän on MuSan päävalmentaja ja valmennuspäällikkö. Kuva: Hanna Laasanen
Urheilu|Jalkapallo
Hymyilevä suorasuu
Jeferson Pires vaihtoi Suomen ykkösseuran neljänneksi korkeimmalle tasolle pudonneeseen porilaisseuraan. Hän vaatii vastuuta ja vaatimustasoa. Joka seurassa joku on hänelle suuttunut, mutta silti ovet ovat auki takaisin.
Pukukoppi oli hiljentynyt tiistai-iltana kello kymmenen.
Musan Salaman harjoitukset urheilukeskuksen tekonurmella olivat päättyneet aikoja sitten. Pelaajat olivat lähteneet kotiin, mutta uusi päävalmentaja Jeferson Pires oli jäänyt yksin omaan rauhaansa. Hän mietti lauantaina Kolmosessa kautensa aloittavan porilaisjoukkueen avauspeliä.