Lionel Messin lähtö PSG:stä näyttää yhä varmemmalta

Lionel Messin nykysopimus umpeutuu kuluvan kauden jälkeen.

Lionel Messi pelaa PSG:ssä toista kauttaan. Sunnuntaina PSG hävisi kotikentällään Lyonille.

Jalkapallomaailman suurimman tähden Lionel Messin lähtö ranskalaisesta Paris Saint-Germainista näyttää yhä varmemmalta.

Tiistain aikana ranskalaislehti L’Equipe ja uutistoimisto AFP ovat kertoneet, että Messi, 35, jättää hyvin todennäköisesti PSG:n tämän kauden päätyttyä, kun hänen nykyinen sopimuksensa umpeutuu.

L’Equipen mukaan Messin jatko olisi mahdollista vain, mikäli argentiinalaistähti suostuisi merkittävään palkanalennukseen.

Messi siirtyi PSG:hen FC Barcelonasta kesällä 2021. Hän on tehnyt pariisilaisseuralle 50 liigaottelussa 19 maalia.

Viime vuoden päätteeksi Messi johdatti Argentiinan maailmanmestaruuteen. Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa palkitsi hänet vuoden jalkapalloilijana.

Viime kaudella Ranskan mestaruuden vienyt PSG johtaa jälleen maan pääsarjaa. PSG:n etumatka on kuitenkin kutistunut kuuteen pisteeseen kahden perättäisen kotitappion jälkeen.

Messi on joutunut myös joidenkin PSG-kannattajien hampaisiin, sillä hänelle on buuattu ja vihelletty näissä Lyon- ja Rennes-tappioissa.

Mikäli Messi jättäisi PSG:n, mahdollisena seuraavana joukkueena on pidetty muun muassa Barcelonaa, yhdysvaltalaista Inter Miamia ja Saudi-Arabian liigan varakkaimpia seuroja. Messin vanha kilpakumppani Cristiano Ronaldo siirtyi vuodenvaihteessa saudiarabialaiseen Al-Nassriin.

Messin on uskottu haluavan pelata vielä myös kotikaupunkinsa Rosarion joukkueessa Newell’s Old Boysissa. Paluu vaikuttaa kuitenkin vielä kaukaiselta – erityisesti ottaen huomioon, että Messin vaimon perheen omistamaa kauppaa ammuttiin Rosariossa maaliskuun alussa. Samassa yhteydessä Messille jätettiin uhkausviesti.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut