PTU nappasi SM-hopeaa M40-ikäluokan turnauksessa – ”Rangaistuspotkukilpailut ovat mitä ovat”

PTU-pelaajat ylhäällä vasemmalta: Vesa Lamminen, Antti Ojanperä, Juha Ojanperä, Petri Nieminen, Keke Mäenpää, Kalle Grönlund, Teemu Luoma ja Timo Lumivaara. Alarivi: Jarkko Reinikka, Markku Kuuri-Riutta, Mika Laaksonen, Timo Laurila, Juha Korhonen, Henri Lehtonen ja Jussi Holopainen.

Pihlavan Työväen Urheilijoiden M40-joukkue sijoittui toiseksi Porissa järjestetyssä SM-turnauksessa viime viikonloppuna. Turnaus on vuosittainen ja sen isännöinnistä vastaa aina edellisen vuoden turnauksen voittaja.

”Me voitimme viime vuonna ja lähellä oli tälläkin kertaa”, sanoo PTU:n pelaaja Petri Nieminen.

”Rangaistuspotkukilpailut ovat mitä ovat”, hän jatkaa.

PTU eteni alkulohkosta jatkoon puhtaalla pelillä, voittaen kaikki kolme otteluaan. Välierissä kaatui PJK maalein 3–0.

Finaalissa vastassa oli turkulainen Hot Lips. Varsinainen peliaika päättyi tasan 1–1, mutta rangaistuspotkukilpailussa vierailijat olivat etevämpiä maalein 4–1.

”Paineita ei ollut, mutta näin kävi tällä kertaa”, Nieminen naurahtaa.

”Turnaus olisi pitänyt hoitaa, sillä olimme kovalla nipulla liikkeellä. Mukana oli paljon kavereita, jotka pelasivat parikymmentä vuotta sitten futsalliigaa Porin Palloilijoissa, mutta kovia entisiä liigakavereita oli vastustajillakin.”

Niemisen mukaan turnaus oli toisinto viiden vuoden takaisesta.

”Olimme silloin voittaneet M35-sarjan mestaruuden ja saaneet turnauksen Poriin.”

”Silloin olimme myös finaalissa Hot Lipsiä vastaan – ja silloinkin hävisimme rankkareilla. Ei auta kuin ensi vuonna hakea mestaruus Turusta.”

SM-turnaukseen mahtuu kahdeksan joukkuetta. Neljä paikkaa menee aina edeltävän vuoden turnauksessa parhaiten sijoittuneille. Loput neljä paikkaa jaetaan karsintojen kautta, jos ilmoittautuneita seuroja on useampia.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut