Narukerän kasvatti Jaakko Hyvönen iski kaksi maalia Kazakstanin verkkoon MM-kisoissa – Suomen naisille tasapeli Yhdysvaltoja vastaan

Kazakstan jäi Suomen jalkoihin miesten MM-turnauksessa, mutta Yhdysvallat sai nipistettyä Suomen naisten MM-joukkueesta tasapelin.

Jaakko Hyvönen (vas.) kuvattuna Narukerän päävalmentajan Tuomas Erkkilän kanssa vuonna 2019.

Suomen naisten maajoukkue aloitti jääpallon MM-turnauksen Ruotsissa keskiviikkona 1–1-tasapelillä Yhdysvaltoja vastaan.

A-ryhmän Växjössä pelatun ottelun 1–0-johtomaalin teki avauspuoliajan lopussa kulmalyönnin jälkeen Jenna Grönroos. Yhdysvallat kuitenkin tasoitti vain kolme minuuttia myöhemmin, kun Jordan Schildhaus ronkki maalin edustalta pallon ohi Suomen maalia vartioineen Linda Rintalan.

Suomi kohtaa Yhdysvallat uudelleen torstaina. Erikoisen otteluohjelman mukaisesti Suomi pelaa myöhemmin samana päivänä myös MM-järjestäjämaa Ruotsia vastaan.

Suomen miesten joukkue jatkoi MM-jäällä toisessa ottelussaan voitokkaasti, kun se kaatoi Kazakstanin 8–1. Narukerän kasvatti Jaakko Hyvönen ja Tuomas Liukkonen kunnostautuivat kumpikin kahdella maalilla.

Suomen miehet kohtaavat seuraavaksi torstaina Norjan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut