Huuhkajat hävisi jo kättelyssä kamppailut – Kanervan pitää piilottaa Suomen heikkoudet

Jos edellisissä EM-karsinnoissa Suomen vahvuuksia olivat puolustuspeli ja Teemu Pukin päättämät vastahyökkäykset, ei puolustus ole enää yksi vahvuuksista, kirjoittaa urheilutoimittaja Ari Virtanen.

Richard Jensen (vas.) ja Kaan Kairinen (toinen oik.) yrittivät pysäyttää Tanskan Martin Braithwaitea (toinen vas.).

Huuhkajilla on varsin kaksijakoinen EM-karsinta käynnissä. Valitettavasti Suomen pelaajamateriaali häviää lohkon ennakkosuosikille Tanskalle lähes joka pelipaikalla. Vertailussa lohkon muihin joukkueisiin Suomen joukkue ei kuitenkaan kalpene, mutta joukkueen heikkoudet pitää saada piilotettua.

Tilastoyhtiö MyCoazhin mukaan Tanska voitti maaliodottamavertailun lukemin 4–0,75. Se kertoo siitä, että Tanskan pitikin maalipaikkojen perusteella voittaa ottelu selvin lukemin.

Torstaina Tanskalle kärsitty 1–3-vierastappio paljasti taas tylysti Suomen joukkueen rajallisuuden ja puutteellisuuden maailmanluokan vastustajaa vastaan. Tuli liikaa harhasyöttöjä, hävittyjä kaksinkamppailuja ja huonoja ratkaisuja.

Samaan hengenvetoon on sanottava, että peliesityksessä oli myös myönteisiä asioita. Suomi yritti pelata rohkeasti Tanskaa vastaan, eikä vain tyytynyt valumaan alas puolustusasemiin.

Siitä on pitkä aika, kun päävalmentaja Markku Kanerva on edellisen kerran uskaltanut asettaa joukkueensa 4–4–2-ryhmitykseen ennakkosuosikkia vastaan. Torstaina edellisestä kerrasta tuli kuluneeksi kolme vuotta, viisi kuukautta ja kymmenen päivää. Silloin Suomi hävisi maalein 1–4 vierasottelussa Bosnia ja Hertsegovinassa.

Hän sanoi silloin harmistuneena miettineensä, millaisella ryhmityksellä peliin lähdettäisiin ja sanoi, että kolmella topparilla olisi voitu puolustaa paremmin. Sen jälkeen hän siirtyikin kolmen topparin linjaan ennakkosuosikkeja vastaan.

Torstain valinta neljän pelaajan puolustuslinjasta ja ajoittaisesta korkeasta prässistä oli rohkea. Todennäköisesti Kanerva palaa jälleen kolmen linjaan.

Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva katsoi mietteliäänä Suomen avausottelua EM-karsinnoissa.

Teemu Pukki sanoi ottelun jälkeen, että hänelle 4–4–2 on lempipelitapa.

”Minä olen luottavainen, että tuo pelitapa toimii ja meillä on siihen tarvittavat pelaajat”, Pukki sanoi.

Jos edellisissä EM-karsinnoissa Suomen vahvuuksia olivat puolustuspeli ja Pukin päättämät vastahyökkäykset, ei puolustus ole enää yksi vahvuuksista. Ongelma oli läsnä viime vuonna myös Kansojen liigassa.

Sen näki jo joukkueiden kättelyssä, että kokoero oli huomattava Tanskan hyväksi. Tanskalaiset näyttivät vahvemmilta ja nopeammilta, ja ero vain korostui ottelun edetessä.

Kapteeni Lukas Hradecky sanoi, että Suomi joutui pakon sanelemana vaihtamaan kentälle pari pienempää pelaajaa ja samaan aikaan Tanska vaihtoi pari 190-senttistä pelaajaa kentälle. ”Totta kai se on hankalaa”, hän totesi.

Puolustukseen on syntynyt iso aukko sen jälkeen, kun Paulus Arajuuri, Joona Toivio ja Jukka Raitala lopettivat maajoukkueessa. Heitä tuli ikävä torstaina. Heidän varaansa rakentunut puolustuslinja oli yksi voittojen avaintekijöistä ensimmäisessä Kansojen liigassa 2018 ja EM-karsinnoissa 2019.

Kanervalla riitti sanottavaa Suomen maalintekijä Oliver Antmanille sen jälkeen, kun Antman tuli vaihtoon.

Hyviä hyökkääjiä Kanervalla riittää, mutta nyt näyttää siltä, että hänen pitää löytää paras mahdollinen yhdistelmä keskikentälle ja puolustukseen. Tanskaa vastaan maalin iskenyt Oliver Antman on piirrettävä ensimmäisten joukossa avauskokoonpanoon tulevissa otteluissa.

Kanervan pitää keksiä, miten saada pelaajiensa parhaimmat ominaisuudet hyödynnettyä ja samalla maskeerattua puolustuspelin heikkoudet piiloon. Tasapeli tai voitto sunnuntaina Belfastissa Pohjois-Irlannista pitäisi Huuhkajien mahdollisuudet EM-kisapaikan saavuttamiseen hyvinä.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut