Anni Vuohijoen kolumni: Unohtakaa lapset, nyt tulee liikuttaa vanhempia – lasten ja nuorten mahdollisuudet elämän alkupolulla eivät ole enää hetkeen olleet tasavertaiset

Liikkumattomat lapset ovat levottomia, yhteisöllisyys puuttuu ja varsinkin isoissa kaupungeissa katukuvissa näkyvät nuorisoporukat ovat vallanneet ostarit, kirjoittaa Anni Vuohijoki.

Anni Vuohijoki.

12.2. 17:00

Move-tutkimus ei ole aiemmin herättänyt yhtä suurta huomiota kuin nyt.

Vuoden ajan alijäämäiset budjetit, kuntaliitokset ja muu prioriteettilistan kärkiongelma ovat ajaneet jälkikasvun ohi. Suomen talouskasvu on ollut 15 vuotta reippaasti alijäämäinen. Ilmainen laina on loppunut, on aika maksaa korkoja ja Suomi Oy:n ollessa konkurssin partaalla, ovat naapurit Norja ja Tanska makselleet velkoja ja saaneet talouden kasvuun. Meidän taloutemme näyttäytyy pikavipillä ostetulta merkkilaukulta, jotta naapuri näkisi, että meillä menee hyvin.

Mutta miten se liikunta? Liikuntapommi on elänyt jo pitkään. Kun keski-ikäiset ruuhkavuosien armoilla eläneet urapyrkyrit kaasuttivat tyypin 2 diabetesta kohti, tiedettiin ongelmia syntyvän myös jälkikasvuun. Liikkumisen ja terveellisten elämäntapojen malli tulee kotoa.

Tupakoimattomien vanhempien lapsilla on paljon pienempi todennäköisyys tupakoida kuin sauhuttelevien lapsilla. Malli ruokailuun ja liikuntaan tulee myös kotoa. Työn fyysisen kuormittavuuden siirtyessä henkiseksi ja polkupyörien vaihtuessa autoihin alkoi ihmiselon lihavuuden aika.

Olemme ensi kertaa heränneet siihen, ettei tulevaisuuden väestö tule olemaan edeltäjäänsä terveempää. Siinä missä viina ja tupakka ovat jääneet taka-alalle, ovat tilaa vallanneet sokerit ja tietokonepelit. Istumme puhelimella tunteja. Mutta mikä neuvoksi?

Unohtakaamme lapset. Kun vanhemmat viettävät omaa aikaa, se tarkoittaa tavattoman usein Netflixiä ja puhelinta. Arjen pyöritys on raskasta. Lisäksi osalla vanhemmista ei ole liikunnan toimintakulttuuria. Liikunta on rasite, ei ilo. Riemu on hävinnyt. Pitkien työviikkojen päälle on vaikea iloita fyysisestä rasituksesta. Työpaikoilla liikunta nähdään työajan tuhlaamisena, vaikka liikuntatuntien tiedetään aktivoivan lasten lisäksi myös aikuisväestöä.

Jos oppilaat siirtyvät kouluun ilman kykyä käyttää lihaksistoaan, olemme myöhässä. Vanhempien ja lasten yhteisliikuntaa tulee tukea. Nämä voisivat olla ohjattuja toimia, jotta liikkumattomat vanhemmat oppisivat itsekin samalla lapsiaan tukien. Aikaiset interventiot lasten liikkumiskäyttäytymiseen tulisi siirtää neuvoloihin, joka samalla tarkoittaa neuvolahenkilökunnan kouluttamista tai liikuntaohjaajien palkkaamista. Tämä vaatii rahaa.

Toisaalta, jos laskemme kuluja, joita liikkumattomat lapset aikaansaavat, panostus aikaiseen interventioon tuskin on iso menoerä säästöihin verrattuna. Säästöt syntyvät terveyden kasvaessa ja sairauspoissaolojen vähetessä. Pitkäaikaissairauksien hoitotaakka vähenee.

Liikkumattomat lapset ovat levottomia, yhteisöllisyys puuttuu ja varsinkin isoissa kaupungeissa katukuvissa näkyvät nuorisoporukat ovat vallanneet ostarit. Ei ole tekemistä. Ja ihmekö tuo – seurat pyrkivät tarjoamaan ammattimaista valmennusta, harrasteryhmät ovat vähentyneet.

”Lasten harrastuksiin menee reilu 2 700 euroa kuussa. ” totesi stadilainen vanhempi. Enemmän kuin moni tienaa kuussa.

Lapset liikkuvat kuitenkin kaupungeissa paremmin kuin pienillä paikkakunnilla. Pikkukunnissa harrasteryhmiä ei synny, koska väkeä ei ole. Harrastuksiin tulisi liikkua toiselle paikkakunnalle, eikä se kuulosta vanhemmista pitkien työpäivien päälle houkuttelevalta. Todellisuudessa lasten ja nuorten mahdollisuudet elämän alkupolulla eivät ole enää hetkeen olleet tasavertaiset.

Suomalaisen sairaudenhoidon juurisyy on puutteellinen terveydenhuolto. Resurssit valuvat oireiden hoitoon sen sijaan, että panostaisimme terveyden ylläpitoon. Liikunta on yksi tällainen komponentti.

Siksi sote-uudistuksen budjettikeskusteluissa tulisikin ottaa kantaa siihen, miten saamme riittävän volyymin ennaltaehkäisevään töihin ja uskaltaa rohkeasti tehdä pitkäkestoisia suunnitelmia vain tekohengityksen sijaan.

Työ on vaativa, sillä sairaudenhoito natisee liitoksistaan jo nyt. Mutta mikään muutos ei ole merkittävä, jos sen tekeminen on helppoa. Lapsissa on tulevaisuus, joten on aika alkaa panostaa varhaisiin interventioihin sekä lasten liikunnan ja terveystiedon lisääntymiseen.

Muussa tapauksessa ongelmat ovat 20 vuoden päästä moninkertaiset nykytilanteeseen verrattuna.

Kirjoittaja on Nakkilasta kotoisin oleva painonnostaja ja lääkäri.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut