Eura
Jos ihminen ei osaa sanoa voimakkaasti ei, hän joutuu vastuutehtävään.
Yksi harrastustoiminnan lainalaisuuksista on tullut euralaiselle Reima Antolalle tutuksi.
Antola vetää nykyään Euran seudun viiniseuraa ja järjestää viinikursseja. Alun perin hän lähti viiniharrastukseen vain vaimonsa kyytimieheksi. Kun pyydettiin, ja koska hän ei osannut voimakkaasti kieltäytyä, hänestä tuli seuran puheenjohtaja.
”Vakavuus on kuitenkin kaukana meidän viiniseuramme toiminnasta. Olen vetänyt Sata-Opistossa viinikursseja. Kaikki on itseopittua. Loputon suo”, Antola määrittelee.
Nyt on aika nostaa malja euralaiselle lentopallolle.
Se on kuitenkin ala, josta liikunnanopettajana työuransa tehnyt Antola tunnetaan ja muistetaan.
Reima Antola ja Mauri Sulonen olivat miehiä euralaisen lentopallomenestyksen takana. Nykyisin he toimivat kuuluttajina Raikun kakkosarjan peleissä.
Euran Raiku on naisten lentopallon maratontaulukossa yhä neljäntenä. Se on kova saavutus seuralta, joka pelasi pääsarjassa viimeksi kaudella 2014–2015. Maratontaulukossa on mukana siis myös LiigaEuran aikakausi.
Kolme SM-kultaa, kuusi SM-hopeaa ja kolme SM-pronssia tulivat vuosien 1979–2000 välillä. Pääsarjakausia kertyi 36. Viimeiset 15 kautta edustusjoukkuetta pyöritettiin ilman mitalisijoja LiigaEuran nimellä.
Antola ja Mauri Sulonen elivät euralaisen lentopallon suuria vuosia seuran ytimessä. Sulonen oli vuoden 1985 mestarijoukkueen päävalmentaja, Antola vei euralaiset kultaan vuonna 1999.
Koko Euran lentopallon eräänlainen kantaisä ja vuoden 1984 mestarijoukkueen päävalmentaja Lasse Silver kuoli vuonna 2020.
Raiku oli alun perin Työväen urheiluseurojen keskusliiton TUK:n seura, mutta kun TUK liittona yhdistyi TUL:ään, Raiku päätti mennä äänestyksen jälkeen SVUL:ään. Muutoksen takia osa seuran taustahenkilöistä jäi pois seuran toiminnasta.
Euran lentopallon nousu alkoi jo 1960-luvulla Silverin johdolla koulukeskuksen salissa, paljon ennen kuin Euran urheilutalo rakennettiin 1970-luvulla.
Raikun miesten lentopallojoukkue oli aikoinaan SM-karsinnoissakin Pieksämäen NMKY:tä vastaan. PNMKY:stä tuli heti 1970-luvulla nousunsa jälkeen seitsemänkertainen Suomen mestari ja yksi koko Euroopan parhaista seuroista.
Sen jälkeen Silver innostui naisten lentopallosta. Raikun juniorit ja naiset elivät nousukautta, mutta miesten joukkue hiipui.
Suomen cupin Raiku voitti naisissa jo 1976 ja SM-hopealla seura oli ensimmäisen kerran 1979. Alkuvuosien menestys tuli myös täysin omien kasvattien kanssa. Muistikuvien mukaan ensimmäinen ulkomaalaisvahvistus tuli Latviasta vasta 1990.
Europeleissä seura ei ollut taloussyistä mukana niin paljon kuin olisi ollut mahdollista. Legendaarisia muistoja ehti silti kertyä Euroopastakin, kuten vieraspelistä DDR:n Schwereniä vastaan.
”Meillä oli tarkoitus lentää suoraan Itä-Saksaan, mutta jouduimme sumun takia päiväksi Prahaan, josta jatkoimme matkaa junalla. Prahassa ei ollut muuta ruokaa tarjolla kuin leipää ja 12,5-prosenttista olutta. Likat muistaa varmasti sen ikuisesti”, Sulonen naureskelee.
Raiku-kasvateista hakkuri Tiina Aronen oli pitkään joukkueen runkopelaajia. Myös SM-sarjan ottelutilaston ykkönen Maria Tuominen on Raiku-kasvatti, mutta hän pelasi monessa muussakin joukkueessa. Merkittävinä pelaajaniminä on mainittava myös Maarit Ruohonen ja Anita Nurminen.
Pelaajahankinnoissa Rauman opettajainkoulutuslaitos oli jossain vaiheessa myös hyvä imupaperi Raikuun.
Myöhemmin joukkueessa oli vahvistuksina jopa naislentopallon ikonipelaajia, kuten vuoden 1999 mestarijoukkueessa Riikka Lehtonen ja Loikkaset eli nykyiset Saara Esko ja Laura Tuominen.
Arkistokuva. Aikanaan Eurassa pelasi naislentopallon ikonipelaajia, kuten vuoden 1999 mestarijoukkueessa mukana ollut Riikka Lehtonen.
”Vuoden 1999 mestarijoukkueessa ratkaisupelaajina eivät olleet enää euralaiset. Maailma oli muuttunut. Ulkopuolisia otimme sillä periaatteella, että he opiskelivat lähialueilla. Raumalta ja Tampereelta sekä Poristakin kulki paljon pelaajia järjestämillämme autoilla Euraan”, Antola taustoittaa.
”Raikun talous oli parhaimmillaan erittäin vahva. Seura pyöritti muun muassa omaa kuormalavabisnestä paperin keräyksessä”, Sulonen jatkaa.
Yleisömäärätkin olivat Eurassa isoja, sillä esimerkiksi vuoden 1999 mestaruuspeleihin tuotiin lisäkatsomo Kokemäeltä. Puhuttiin reilusti yli tuhannesta katsojasta. Myös vieraspeleissä euralaisia oli aina paljon paikalla.
Vaikeitakin aikoja silti tuli.
Raiku luopui sarjapaikastaan 1991, mutta muutaman vanhan pääsarjapelaajan voimin toiminta jatkui Kakkossarjassa. Sieltä seura nousi kahden Ykkössarjan kautta takaisin pääsarjaan, kun lentopalloseura Hesaa luopui paikastaan.
”Nousukarsinnat hävisimme, mutta kun kesäharjoituksissamme pääsin kysymään, otetaanko pääsarjapaikka vastaan, riemu oli melkoinen. Sitten tulikin kaudesta 1996–1997 alkaen SM-mitaleita neljä vuotta putkeen”, Antola muistelee.
Hyväst rahatilanteesta ei ollut taas tietoakaan, kun Raiku päätyi vuonna 2000 luopumaan jälleen sarjapaikastaan taloudellisten rasitusten ja väsymisen vuoksi.
”Muutama hullu kokoontui silloin ja päätti, etteihän tällainen toiminta voi Eurasta loppua. Perustettiin LiigaEura Oy. Sille ei luvattu pitkää tulevaisuutta, mutta 15 vuotta me toimimme”, kertaa Antola, joka oli naisten joukkueen päävalmentaja 1991–2005 ja sen jälkeen muissa rooleissa.
Sulosen mukaan Raiku-toiminnan lopahtaminen huipputasolla ei johtunut Ahlströmin omistuksessa olleen Kauttuan paperitehtaan tuen hiipumisesta.
”Tehdas oli osaltaan kyllä mukana tukemassa, mutta bisneksemme pyöri talkoopohjalta omalla painollaan. Rahan hankkiminen oli aikoinaan paljon helpompaa kuin sitten myöhemmin”, Sulonen miettii.
Kauttuan paperitehdas oli enemmän Euran Pallon tukena. EuPan taustahenkilöissä oli tehtaan porukkaa, kuten esimerkiksi Leif Blomqvist, joka sai myös Eurassa käsipallon kukoistamaan.
Antola oli vielä joukkueenjohtajana kaudella 2014–2015, kun LiigaEura putosi pääsarjasta hävittyään karsinnat tämän päivän mahtijoukkueelle Kuusamolle.
”Taloutemme sakkasi niin pahasti, että oli pakko lopettaa. Raiku olisi saanut Ykkössarjan paikan, mutta emoseura halusi jatkaa Kakkossarjassa. Vampulan toiminta alkoi kukoistaa sen jälkeen osin meidän entisten pelaajien avulla”, Antola muistelee.
Euran Raiku valmistautuu alkaviin lentopallon SM-finaaleihin. Hoivavuorossa Sirpa Lehtimäki, nilkkaa teippaa valmentaja Reima Antola ja kädestä huolehtii toinen keskitorjuja Kati Heikkilä.
Antola ja ulosottomiehenä siviiliuransa tehnyt Sulonen ovat molemmat ansaituilla eläkepäivillä, mutta tekemistä riittää. Antolalla on viiniharrastuksensa, Sulonen puolestaan johtaa veteraanivoimisteluryhmä Koukkupolvia.
Euran Koukkupolvet on toiminut jo 30 vuotta.
”Porukasta on poistuttu käytännössä luonnollisen poistuman kautta. Pääsyvaatimuksia ryhmään ei ole minkäänlaisia, mutta jäsenmaksun on maksanut noin 40–50 miestä”, Sulonen naurahtaa.
Kumpikaan ei ole täysin vetäytynyt lentopallostakaan. He toimivat kuuluttajina Raikun kakkosarjan peleissä. Kuten herrat muistuttavat, jos pyydetään. Ja jos pyydetään, he eivät sano ei.
Vuonna 1956 syntynyt Antola ja ja vuoden 1952 vuosikertaa oleva Sulonen ovat varmasti parhaita henkilöitä vastaamaan myös siihen, miksi Eurassa ei pelata enää maan huippulentopalloa, vaikka Raiku-kasvateista Piia Korhonen onkin naisten maajoukkueen tähtipelaajia.
”Toiminnan pyörittäminen samalla tasolla olisi vaatinut isomman porukan ja laajemman taloudellisen tuen. Porukkaa riitti pyörittämään ottelutapahtumia, mutta ei taustahommia”, Antola harmittelee.
”Toiminta jäi harvojen varaan, eikä se enää onnistunut nykymaailmassa.”
Juttua korjattu 10. helmikuuta kello 15.47: Yksi merkittävistä pelaajanimistä oli Maarit Ruohonen, ei Aronen, kuten jutussa alun perlin luki.