Valtter Virtanen luisteli lähelle ennätystään ja jatkaa 24 parhaan vapaaohjelmaan

Virtanen on ammatiltaan lääkäri ja toimii jyväskyläläisen jääkiekon liigajoukkueen JYPin lääkärinä kotiotteluissa. Myös pariluistelussa nähtiin suomalaisväriä.

Kokemus näkyi Valtter Virtasen lyhytohjelmassa keskiviikkona EM-jäällä Espoossa.

25.1. 21:18

Valtter Virtanen selvitti puhtain paperein lyhytohjelmansa uransa viidensissä taitoluistelun Euroopan mestaruuskisoissa.

Espoossa käytävissä EM-kisoissa Virtanen keräsi tuomareilta 68,33 yhteispistettä, joilla hän jatkaa perjantai-illan vapaaohjelmaan.

Virtasen tekniset pisteet olivat 32,90. Esittämisestä hän sai 35,43 pistettä. Virtasen ennätyspisteet lyhytohjelmassa ovat 69,34.

Virtanen aloitti ohjelman onnistuneella kaksoiskolmoishypyllä. Muutenkin 35-vuotiaan Virtasen esityksestä huokui kokemusta. Loppuosan pitkät ja pyörivät piruettisarjat olivat ilmavia.

Kaikkiaan vapaaohjelmaan pääsee 24 luistelijaa. Mukana on 29 miestä.

Virtanen lopullinen sijoitus selviää myöhemmin keskiviikkona, mutta hän pysyy 20 parhaan joukossa. Virtanen luisteli kisan puolivälissä.

Parhaimmillaan hän on sijoittunut EM-kisoissa kaksi kertaa 19. tilalle, vuosi sitten ja vuonna 2018.

Ennen EM-kisoja Virtanen sairasti flunssaa ja joutui pitämään välipäiviä harjoittelusta.

Virtanen on ammatiltaan lääkäri ja toimii jyväskyläläisen jääkiekon liigajoukkueen JYPin lääkärinä kotiotteluissa.

Hän harjoittelee Laukassa, jonne hän on perustanut luisteluakatemian.

EM-kisojen avauslajissa pariluistelussa nähtiin myös suomalaisväriä, kun lappeenrantalais­taustainen Alisa Efimova sijoittui parinsa Ruben Blommaertin kanssa kolmanneksi lyhytohjelmassa (62,77 pistettä). Efimova on luistellut Suomen nuorten yksinluistelun maajoukkueessa.

Lappeenrannan taitoluistelijoiden kasvatti muutti Venäjälle vuonna 2018, koska halusi siirtyä yksinluistelusta pariluisteluun. Suomessa siihen ei ollut mahdollisuutta. Nyt hän asuu Oberstdorfissa ja edustaa Saksaa.

Pariluistelua johtavat italialaiset Sara Conti ja Niccolo Macii (70,45). Toisena on saksalaispari Annika Hocke/Robert Kunkel (67,08).

Mukana on kolmetoista paria. Vapaaohjelma luistellaan torstai-iltana.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut