Pitkis-Sport täyttää 60 vuotta – juhlaleirin valikoimassa yli 40 lajileiriä

Ilmoittautuminen Pitkis-Sportille alkaa tiistaina 17. tammikuuta.

Aino Perkolan päätä ei huimannut vuoden 2018 Pitkis-leirillä.

16.1. 8:53

Kokemäki

Lapset ja nuoret kokoontuvat Pitkis-Sportin liikuntaleirille Kokemäen Pitkäjärvelle ensi kesänä jo 60:ttä kertaa.

Pienestä nuorisojohtajaleiristä on vuosikymmenten aikana kasvanut Suomen suurin monipuolisen liikunnan leiri, jolla parhaimmillaan telttailee lähes 1 500 lasta ja yli 250 vapaaehtoista aikuista.

Tänä vuonna tarjolla on yli 40 lajileiriä. Leiri järjestetään heinäkuun ensimmäisellä viikolla 3.–7. heinäkuuta.

Leirille voi ilmoittautua verkossa osoitteessa pitkissport.net.

Ilmoittautuminen alkaa tiistaina 17. tammikuuta kello 9, laji kerrallaan ja aakkosjärjestyksessä. Ilmoittautuminen jatkuu keskiviikkona.

Leirimaksut laskutetaan myöhemmin keväällä. Perusmaksu on 175 euroa.

”Lajeissa, joissa liikuntapaikkojen vuokrasta tai kuljetuksista syntyy lisäkustannuksia, on eri suuruisia lajimaksuja. Ne selviävät ilmoittautumislomakkeesta”, Lounais-Suomen liikunta ja urheilu (LiikU) kertoo lähettämässään tiedotteessa.

Pitkis-Sportilla on tänä kesänä tuore leirijohtaja. Leirijohtajana aloittaa liikunnanohjauksen lehtori Jukka Palenius Porista.

”Liikunnallisen elämäntavan omaksuminen on mielestäni parhaita asioita, mitä ihmiselle voi elämänsä aikana tapahtua. Lasten ja nuorten osalta vanhemmilla ja perheillä on iso rooli siinä, millaiseksi suhde liikuntaan ja liikkumiseen muodostuu. Pitkis-leirillä on jo pitkät perinteet erinomaisena paikkana opetella, ylläpitää ja vahvistaa omaa liikuntasuhdetta”, Palenius toteaa tiedotteessa.

Pitkis-Sportin järjestää Lounais-Suomen liikunta ja urheilu LiikU.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut