MuSan Amelia Luotonen lähtee maajoukkueen mukana Portugaliin

Amelia Luotonen edustaa ensi viikolla Suomea alle 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueessa.

3.1. 16:43

Musan Salaman Amelia Luotonen valittiin Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkueeseen, joka kohtaa ensi viikolla kahdesti Portugalin vieraskentällä.

Toukokuussa pelattujen alle 17-vuotiaiden EM-kisojen jälkeen vuonna 2005 syntyneillä tytöillä on ollut vain yksi maajoukkuetapahtuma. Portugalin maaottelut ovatkin monelle nyt mukaan valitulle ensimmäinen maajoukkue tapahtuma pitkään aikaan.

Luotonen on yksi niistä yhdeksästä pelaajasta, jotka olivat mukana myös marraskuussa Eerikkilässä järjestetyllä leirillä.

"Tämä on ensimmäinen kerta, kun pääsemme alle 18-vuotiaiden joukkueen kanssa pelaamaan kansainvälisiä otteluita tässä vaiheessa kautta. Portugali on vasta perustanut tämän valmistavan alle 18-vuotiaiden ikäluokan joukkueen ja nyt he kutsuivat meidät pelaamaan”, valmentaja Arttu Pitkäkangas taustoitti Palloliiton nettisivuille.

Suomelle ikäluokan päätähtäin on vasta lokakuussa alkavissa karsinnoissa. Osalla pelaajista on kuitenkin mahdollisuus murtautua jo keväällä karsivan vuotta vanhemman ikäluokan mukaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut