Finaalia seurasi 2,3 miljoonaa katsojaa – Ylen urheilupäällikkö vaikuttui

Finaalin keskikatsojamäärä lähes tuplaantui.

Argentiinan juhliin päättyneet MM-kisat kiinnostivat suomalaista tv-yleisöä.

19.12.2022 15:24

Jalkapallon MM-kisojen loppuottelu tavoitti television puolella yhteensä 2,3 miljoonaa katsojaa, kertoo Yle tiedotteessaan. Keskimäärin ottelua seurasi 1,5 miljoonaa katsojaa.

Lisäksi ottelun verkkolähetyksen käynnistyskertoja Yle Areenassa, yle.fi:ssä ja Yle-sovelluksessa kertyi yli 930 000

Vuoden 2018 MM-kisojen loppuottelun keskikatsojamäärä oli Finnpanelin tilastojen mukaan 779 000 katsojaa ja tavoittavuus 1 808 000 katsojaa, eli katsojamäärät harppasivat rajusti ylöspäin.

Vuonna 2018 loppuottelua katsottiin saman tilaston mukaan vähemmän kuin välieräotteluita. Kisat pelattiin tuolloin kesällä, finaalipäivä oli 15. heinäkuuta.

Keskimäärin Ylen lähettämät ottelut keräsivät kisojen aikana 877 000 katsojaa. Yle lähetti kisoista 42 ottelua, MTV:n vastuulla oli 22 peliä.

”Olen tyytyväinen siitä, että ottelulähetysten lisäksi studio-osuudet pitivät katsojat lukujen perusteella erittäin vahvasti otteessaan. Suuri yleisö on viihtynyt lähetysten äärellä todella hyvin”, sanoo Yle Urheilun päällikkö Joose Palonen tiedotteessa.

”Jalkapallon MM-kisat ovat maailman seuratuin urheilutapahtuma, ja nämä katsojaluvut kertovat, miten merkittävä tapahtuma se on myös suomalaisille.”

Yle tuotti MM-kisalähetyksiä yhteenä 137 tuntia.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut