Pärmäkoski hiihti seitsemänneksi Davosissa: ”Tuntui, ettei täällä ole enää muita kilpa­hiihtäjiä”

Viikonlopun suomalainen ykkösnimi joutui hiihtämään viimeisen kierroksen yksin, kun Tiril Udnes Weng saapui maaliin häntä ennen.

Krista Pärmäkoski sijoittui sunnuntaina seitsemänneksi Davosin 20 kilometrillä. Kuva Lahdesta helmikuulta.

18.12.2022 15:19

Kaksijakoisin tunnelmin kisaviikonloppunsa Sveitsin Davosissa paketoinut Krista Pärmäkoski oli parhaana suomalaisena seitsemäs naisten 20 kilometrillä.

Vapaan hiihtotavan väliaikalähtökilpailu hiihdettiin sunnuntaina neljänä viiden kilometrin lenkkinä, joista viimeinen oli loppupäässä lähteneelle Pärmäkoskelle haastava.

”Kun joutui yksin hiihtämään tuolla, niin oli aika taistelua ja tuntui, ettei täällä ole enää muita kilpahiihtäjiä ollenkaan”, Pärmäkoski sanoi Viaplayn haastattelussa.

Pärmäkoski hiihti kolme ensimmäistä kierrosta Norjan Tiril Udnes Wengin kanssa. Neljänneksi sijoittunut Weng lähti matkaan numerolla 23, Pärmäkosken numero oli 47.

”Tokalla ringillä minulle huudettiin, että hän taistelee voitosta. Ehkä vähän tyydyin siihen vauhtiin sitten. Olisi pitänyt pystyä hiihtämään itse vähän kovempaa, mutta tehtiin tiimityötä siinä”, suomalainen kertasi kisan kulkua.

”Tiesin, että kun Tiril veti omaa vikaa ja minun kolmatta, että nyt pitäisi aika kovaa jaksaa viimeinen.”

Pärmäkoski kertoi pyrkineensä hyödyntämään norjalaisen tarjoaman peesipaikan loppuun asti. Se näkyi hänen mukaansa viimeisellä kierroksella.

Lauantaina Pärmäkoski sijoittui vapaan hiihtotavan sprintissä viidenneksi. Pärmäkoski kertoi kisan jälkeen toivoneensa, ettei hänen aikansa olisi riittänyt finaaliin.

Kuluttava ja kuormittava sprinttipäivä söi energiaa, mutta Pärmäkoski kertoi energiansa riittäneen sunnuntaina.

”Kyllä tuossa maalisuoralla oli molemmat reidet aika suorana, että vähän piti keräillä, mutta yöllä heräsin nälkään ja piti yöllä syödä”, hän sanoi.

Pärmäkoski jää Davosiin harjoittelemaan ensi viikon ajaksi. Joulun jälkeen edessä on Tour de Ski -kiertue.

”Ei tarvitse varmaan tehoja tehdä. Pitkää, rauhallista lenkkiä”, Pärmäkoski suunnitteli joulunalusviikon ohjelmaksi.

Sunnuntain toiseksi paras suomalainen oli yhdeksänneksi sivakoinut Kerttu Niskanen. Hän jäi Pärmäkoskesta reilut 15 sekuntia.

”Yritin lähteä rennon kovaa ja pitää tasaisia kierroksia, mutta yksin joutui taivaltamaan koko matkan”, Niskanen kertasi Viaplayn haastattelussa.

Kisan voittoon hiihti Yhdysvaltain Jessie Diggins ennen Norjan Ingvild Flugstad Østbergiä ja toista yhdysvaltalaista Rosie Brennania.

Myös Niskanen tavoitteli peesihyötyä kärkipäähän hiihtäneestä norjalaisesta. Hänen tähtäimessään oli viidenneksi sijoittunut Anne Kjersti Kalvå.

”Siinä olisi lähellä ollut Kalvån peesi, mutta en pystynyt. Vaikka yritin sitä saada kiinni, niin en pystynyt. Tuntui, että loppu tuli huonosti.”

Uransa parhaan maailmancupin sijoituksen hiihtänyt Eveliina Piippo oli 13:s, Anne Kyllönen 22:s ja Anni Lindroos 41:s.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut