Kroatia voitti taas MM-mitalin – Marokko sai VAR-virheen ansiosta mahdollisuuden

MM-pronssiottelun voittaneelta Kroatialta jäi saamatta rangaistuspotku, ja Marokko jätti käyttämättä tilaisuutensa sen jälkeen.

Kroatian pelaajat juhlivat MM-mitalin voittoa pronssiottelun jälkeen.

17.12.2022 20:26

Kroatia–Marokko 2–1

MM-kisojen pronssiotteluita harva muistaa kovin pitkään jälkikäteen, mutta Qatarin MM-turnauksen pronssiottelu muistetaan ainakin Kroatiassa hienoista maaleista ja Afrikassa ja Marokossa se jää mieleen katkerasta tappiosta.

Marokko tosin sai ansaitsemattomasti hyvän mahdollisuuden kamppailla voitostakin. Vartti ennen loppua Kroatialta vietiin melko selvä rangaistuspotku, kun Sofyan Amrabat kamppasi Joško Gvardiolin rangaistusalueella, mutta sitä rikettä ei kumma kyllä vihelletty. VAR-tuomarien olisi pitänyt korjata tilanne.

Kroatia voitti toisen perättäisen MM-mitalinsa, kun viime MM-turnauksen hopeamitalin jatkoksi se voitti Qatarin MM-turnauksen pronssiottelun. Mitali oli Kroatian miesten jalkapallomaajoukkueen historian kolmas mitali arvokisoissa. Ensimmäinen tuli vuoden 1998 MM-kisoissa.

Kroatialle pronssiottelu merkitsi suurella varmuudella myös yhden aikakauden päättymistä. Ottelu oli näillä näkymin Kroatian kaikkien aikojen parhaimman jalkapalloilijan Luka Modrićin, 37, viimeinen ottelu MM-kisoissa. Qatarin MM-turnaus oli Modrićille hänen uransa viides MM-turnaus. Puolentoista vuoden päästä hänet saatetaan nähdä vielä Saksan EM-turnauksessa, mikäli Kroatia sinne selviää ja Modrićin ura jatkuu sinne asti.

Marokon hieno tarina MM-turnauksessa päättyi pettymykseen pronssiottelussa. Marokko teki kuitenkin MM-jalkapallon historiaa selviämällä ensimmäisenä Afrikan mantereen joukkueen välieriin.

Kroatia meni johtoon jo 7. minuutilla maalilla, joka oli yksi hienoimmista maaleista Qatarin MM-kisoissa. Lovro Majer antoi vapaapotkun maalin vasemmalle puolelle, josta Ivan Perišić puski pallon maalin eteen. Siinä oli jo kaksi perättäistä onnistunutta suoritusta, ja vapaapotkukuvion kruunasi Joško Gvardiol, joka syöksyi puskemaan pallon maaliin ohi Marokon maalivahdin Yassine Bounoun.

Joško Gvardiol puski Kroatian johtoon 7. minuutilla.

Se oli kisojen toiseksi hienoin vapaapotkumaali, sillä ennen MM-finaalia on turnauksen hienoin vapaapotkumaali edelleen Hollannin uskomattoman hieno lisäajan tasoitusmaali Argentiinaa vastaan puolivälierissä.

Marokolla oli onni myötä, kun se hieman yli minuutti myöhemmin nousi tasoihin. Kroatian avausmaalin alustanut Majer yritti purkaa Hakim Ziyechin vapaapotkua, mutta onnistui puskemaan pallon suoraan Kroatian maalin eteen.

Kisojen parhaimpiin maalivahteihin kuulunut Dominik Livaković epäröi hieman vastaantulossaan, ja Marokon Achraf Dari puski pallon melko vapaasti maaliin.

Maalintekijä Achraf Dari ryntäsi tuuletukseen tasoitusmaalin jälkeen.

Puolen tunnin kohdalla Marokolla oli loistava tilaisuus tasoittaa, mutta Ziyechin cutback-keskitys Youssef En-Nesyrille meni hieman liian taakse. Se oli täydellinen paikka tasoittaa. Ziyechillä oli toinenkin paikka syöttää maali, mutta Perišić teki tärkeän katkon keskitykseen.

Marokon maalipaikkojen sarja katkesi Kroatian johtomaaliin ennen taukoa. Mislav Oršić laukoi tarkasti vaikeasta kulmasta pallon suoraan maalin takayläkulmaan.

Mislav Oršić laukoi pronssiottelun voittomaalin hienosti maalin takakulmaan.

Lisäajalla tasoitusta jahdanneella Marokolla oli hyvä maalipaikka, mutta Youssef En-Nesyri puski pallon maalin katolle. Hetkeä myöhemmin erotuomari vihelsi ottelun päättyneeksi.

Ottelun jälkeen Marokon päävalmentaja Walid Regaragui kävi kiivasta keskustelua erotuomarin kanssa. Se osoitti, että Marokolla oli vaikeuksia niellä tappiotaan.

Marokon pelaajat piirittivät erotuomaria ottelun jälkeen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut