Karhujen kasvatit kantona porilaisten kaskessa – umpisurkea kolmas erä sinetöi tappion

Satakuntalaisjoukkueet ovat Divarin sarjataulukossa peräkkäisillä sijoilla.

Tuomas Huhtala teki kaksi Karhujen kolmesta maalista Jyväskylässä lauantaina.

17.12.2022 18:23

Karhut joutui tylysti kokemaan omien kasvattiensa pelitaidot lauantaina. Porista Jyväskylään muuttaneet Paavo Kankaanpää ja Julius Tuominen olivat vahvassa roolissa, kun Divari-ottelua ratkaistiin kolmannessa erässä.

2–2-tilanteesta päätöserään lähtenyt karhulauma taipui lopulta 3–7 (1–1, 1–1, 1–5) -lukemin.

Happee Steamersin viidestä kolmannen erän osumasta Kankaanpää teki hattutempun ja Tuominen yhden maalin.

Porilaisista tehokkaimpia olivat kaksi maalia tehnyt Tuomas Huhtala ja kaksi maalia syöttänyt Tomi Jerkku. Huhtalan lisäksi maalinteossa onnistui Aatu Tommila.

Karhujen maalilla pelanneelle Ville Laxille kirjattiin 23 torjuntaa.

Niin ikään lauantaina pelatussa vieraspelissään Rauman SalBa taipui KooVeen vieraana 8–10 (3–3, 1–5, 4–2) -lukemin.

Karhut pelaa seuraavan kerran 8. tammikuuta, kun porilaiset matkustavat Limingan Niittomiesten vieraaksi.

SalBa puolestaan sunnuntaina 18. joulukuuta kotiottelun Happee Steamersia vastaan.

Satakuntalaisjoukkueet ovat edelleen sarjataulukossa peräkkäisillä sijoilla, Karhut kolmantena ja SalBa neljäntenä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut