Sveitsillä oli virusta murskatappiossaan Portugalille – ei kuitenkaan koronaa

Jo aiemmin kisojen aikana Sveitsin ryhmässä oli vilustumisia.

Sveitsi jäi vastaantulijaksi Portugalia vastaan. Pepe puski 2-0-maalin.

7.12.2022 19:58

Doha

Sveitsin jalkapallomaajoukkueen taival miesten MM-lopputurnauksessa katkesi tylysti tiistai-iltana, kun Portugali höykytti neljännesvälierässä sveitsiläiset maalein 6–1. Sveitsin joukkueessa ainakin kolmella pelaajalla oli virustautia, mutta keskiviikkona joukkue kertoi, että koronaviruksesta ei kuitenkaan ollut kyse.

Sveitsin valmentajan Murat Yakinin mukaan Silvan Widmerillä oli kuumetta ja ”vilustumisoireita”, Fabian Schärillä oli hengitysvaikeuksia ja hänet otettiin vaihtoon, ja vaihdossa koko pelin ollut Nico Elvedi ei hänkään ollut ”sataprosenttisessa” iskussa. Jo aiemmin kisojen aikana Sveitsin ryhmässä oli vilustumisia.

”Kyse ei ollut covidista. Hotellissamme levisi virusta, ja jotkut pelaajista saivat sen. Jatkossa täytyy miettiä, voisimmeko tehdä asioita paremmin”, Sveitsin joukkueen johtoon kuuluva Pierluigi Tami kertoi tiedotustilaisuudessa keskiviikkona.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut