Jari Karppinen kertoo, miltä Qatarin kisoissa näyttää omin silmin – yksi asia on yllättänyt täysin

Jalkapallointoilija Jari Karppinen näki ensimmäisen MM-ottelunsa Italiassa vuonna 1990. Paikanpäällä nähtyjä otteluita on kasassa pian 150.

Jari Karppinen on ennen kaikkea innokas Huuhkajat-fani.

4.12.2022 9:00

Ristiriitaisten ja paljon keskustelua herättäneissä Qatarin jalkapallon MM-kisoissa on siirrytty jo toiselle puoliajalle.

Kaikin puolin mielenkiintoisia kisoja on seurannut paikan päällä turnauksen alusta saakka suomalainen jalkapallon suurkuluttaja Jari Karppinen, joka aikoo katsoa kisat aina loppuhuipennukseen eli MM-finaaliin saakka katsomosta.

Kauppinen on eittämättä yksi Suomen suurimmista futisfanaatikoista. Hän on omien sanojensa mukaan ”nauttinut joka hetkestä”.

"Tämä on jalkapallon suurkuluttajille ainutkertainen mahdollisuus. Kauimmaisten stadionien välinen etäisyys on noin 50 kilometriä. Jos lähdet heti päätösvihellyksen jälkeen metroon ja muille kulkuyhteyksille, ehdit hyvin toiselle stadionille ennen pelin alkua”, Karppinen kertoo.

Kulkuyhteydet ovat kunnossa Qatarissa.

Erimaalaisia kannattajia on vaihtelevasti. Karppisen mukaan länsimaat boikotoivat kisoja selvästi muita enemmän.

"Täällä on englantilaisia, saksalaisia ja hollantilaisia selvästi normaalia vähemmän. Nämä ovat kuitenkin yhdeksännet MM-kisani. Meksikolaisia täällä on puolestaan yli 80 000. Vaikuttaa siltä, että vain länsimaat boikotoivat kisoja.”

Karppinen majoittuu seurueensa kanssa Dohan keskustassa arviolta 80 neliön huoneistossa vain muutama sata metriä metroasemalta. Sijainti on kaikin puolin ihanteellinen.

Ensimmäisen viikon mukana oli oma poika, ensimmäiset kaksi viikkoa lahtelainen erotuomarikaksikko ja viimeisen vajaat kaksi viikkoa vaimo.

”Kaikki palvelut ovat lähellä. Tuossa alhaalla on intialainen kuppila, josta saa hyvää ruokaa halvalla.”

Suurinta osaa ravintoloista ja kaupoista pyörittävät siirtotyöntekijät, joiden asemaa ja työoloja on kyseenalaistettu siitä lähtien, kun MM-kisat myönnettiin Qatarille.

”Rakennustyöläisistä en osaa sanoa. Heihin en ole juurikaan törmännyt.”

Lahtelaismiehen kuvaus siirtotyöntekijöiden työoloista on yllättävä.

"Olemme enimmäkseen heidän kanssaan tekemisissä. Käymme heidän kaupoissaan ja ravintoloissaan. He vaikuttavat olevan erittäin tyytyväisiä elämiinsä. Suuri osa heistä tulee Afrikasta tai Aasiasta, maista, joista tulijoita olisi varmasti huomattavasti enemmän. He saavat täällä palkan, jolla voivat auttaa myös perhettä kotimaassa. Ymmärtääkseni täällä on Persianlahden parhaat työolot”, Karppinen selittää.

Mutta.

”Rakennustyöläisistä en osaa sanoa. Heihin en ole juurikaan törmännyt.”

”Toki länsimaisella mittakaavalla se on eräänlaista hyväksikäyttöä”, Karppinen huomauttaa.

Karppinen on kysellyt työntekijöiltä, millaista on asua Qatarissa.

"Kävin täällä vuonna 2011 Aasian mestaruuskilpailuissa, ja silloin taksikuski sanoi, että heillä on viikon verran lomaa vuodessa. Nyt se on kolme viikkoa. Ne, joiden kanssa minä olen keskustellut, ovat olleet tyytyväisiä.”

Käräjätuomari pitää hyvin tärkeänä, että ihmisoikeusasiat nostetaan tapetille ja niihin keskitytään, mutta muistaa myös realiteetit.

”Se myös tarkoittaa, että jos lähdetään miettimään EU-tason vaatimuksilla, kisoja ei järjestetä muualla kuin länsimaissa. Laji on kuitenkin niin globaali, että se ei ole mahdollista.”

”Maailma on niin eriarvoinen ja ihmisoikeuskäsitykset hyvin erilaiset. Sitä ei saa saa Fifa pois, eikä varmaan kukaan pois. Meidän pitää tietysti pyrkiä siihen, että erot kaventuvat ja totaalisessa köyhyydessä elävien määrä vähenee.”

”Yhdessä repussa oli Maradonan lippu, eivätkä he tunnistaneet sitä. He ottivat kuvan, lähettivät sen jollekin ja kysyivät, voiko tällaisen päästää katsomoon.”

Kansainvälisissä medioissa on uutisoitu herkästi, jos Qatarin MM-katsomoissa on pukeuduttu isäntämaan kulttuurin kannalta provokatiivisesti. Esimerkiksi sateenkaariväreihin tai vähäpukeisesti.

Karppinen on huomannut tämän vaikuttavan myös paikallisten käyttäytymisessä.

”Jotkut amerikkalaiset naiset pukeutuivat varsin provokatiivisesti. Heillä oli napapaitoja ja avonaisia kaula-aukkoja. Siinä huomasi, että paikallisilla on vaikeaa olla katsomatta.”

Länsimaisten naisten pukeutuminen on ollut puheenaihe Qatarin kisojen aikana.

Esimerkiksi Britannian ulkoministeriö ohjeistaa Qatariin matkaavia naisia peittämään olkapäänsä ja välttämään lyhyiden mekkojen käyttämistä maassa ollessaan.

Aiemmin muun muassa kroatialaisen Ivana Kröllin asuvalinnat herättivät paljon huomiota.

Protestit ovat olleet läsnä turnauksessa. Esimerkiksi Tunisian ja Australian välisessä ottelussa katsomossa heilutettiin Palestiinan lippua. Tällä protestoitiin Israelin miehitysvaltaa Palestiinassa.

Qatar ei Karppisen mukaan ole kaksinen jalkapallomaa. Huvittava esimerkki tapahtui turvatarkastuksessa stadionin sisäänkäynnillä.

”Järjestyksenvalvojat tutkivat reput tarkkaan, ja niissä on usein lippuja sun muuta. Yhdessä repussa oli Maradonan lippu, eivätkä he tunnistaneet sitä. He ottivat kuvan, lähettivät sen jollekin ja kysyivät, voiko tällaisen päästää katsomoon.”

”Näiden kisojen pronssiottelu on minulle 150. MM-lopputurnausottelu. Ensimmäinen oli Italiassa 1990.”

Yksi asia maassa on kuitenkin yllättänyt Karppisen täysin – positiivisesti.

”Kun kävin täällä 2011, jouduin liftaamaan poliisiautolta kyydin majoitukseen. Mietin ennakkoon, että miten täällä pystyttää kuljettamaan suuria massoja. Joukkoliikenne on täällä kuitenkin parempaa kuin missään edellisissä MM-kisoissa”, Karppinen kehui.

Karppisen jalkapallorakkaus ei rajoitu MM-kisoihin. Hän seuraa intohimoisesti Huuhkajia – kirjaimellisesti.

Vuonna 2016 Karppinen oli katsomassa Islannissa Huuhkajien 97. peräkkäistä arvokisakarsintaottelua.

Jari Karppinen sonnustautuneena Suomen väreihin.

Karppinen oli tuolloin nähnyt Suomen A-maajoukkueen kaikki karsintaottelut livenä vuodesta 1996 lähtien.

”Silloin päätin käydä katsomassa Suomen jokaisen karsintaottelun siihen asti, kunnes Suomi saavuttaa arvoturnauspaikan. Nyt voin sanoa, että kyllä homma jatkuisi, vaikka Suomi pääsisikin kisoihin”, Karppinen sanoi tuolloin.

Koronarajoitukset ja -kiellot katkaisivat putken, mutta välittömästi rajoitusten salliessa, mies palasi katsomoon. Ennen koronaa Karppisella oli 122 ottelun putki.

Jalkapallointoilija on nähnyt MM-jalkapalloa paikan päällä varmasti enemmän kuin moni muu koko planeetalla.

”Näiden kisojen pronssiottelu on minulle 150. MM-lopputurnausottelu. Ensimmäinen oli Italiassa 1990.”

Oikaisu 4.12. kello 15.19: Korjattu alaotsikkoon, että Karppisella on paikanpäällä nähtyjä arvokisaotteluita pian 150, ei 1 990.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut