Qatarin energiaministeri: ”Homous, biseksuaalisuus tai transseksuaalisuus ei ole hyväksyttävää”

Qatar solmi mittavan kaasudiilin Saksan kanssa tiistaina, mutta maan energiaministeri ei halua eurooppalaisten antavan heille luentoja.

Qatarin energiaministeri Saad Sherida Al Kaabi myhäilee tiistaina allekirjoitettuaan kaasusopimuksen ConocoPhillips-yhtiön kanssa.

30.11.2022 20:00

Saksan hallitus on tehnyt Ukrainan sodan takia suunnanmuutoksen energiapolitiikassaan. Aiemmin maa suhtautui varauksellisesti maakaasun tuomiseen Persianlahdelta. Uuden linjauksen jälkeen neuvottelut Qatarin kanssa johtivat muutamassa kuukaudessa kaupan solmimiseen.

Tiistaina qatarilaiset ja saksalaiset löivät kättä päälle ja allekirjoittivat sopimuksen, jonka mukaan Qatar toimittaa Saksaan vuosittain kaksi miljoonaa tonnia LNG-nestekaasua vuodesta 2026 lähtien.

Samassa yhteydessä Qatarin energiaministeri Saad Sherida Al Kaabi antoi Bildin toimittajalle haastattelun, jossa käsiteltiin myös meneillään olevia MM-kisoja.

Saksan talousministeri Robert Habeck on ilmoittanut Qatarin saaneen kisat järjestettäväkseen korruption ansiosta. Bildin toimittaja tiedusteli Al Kaabilta kommenttia asiaan.

"Jos syyttää jotakuta korruptiosta, pitäisi esittää todisteita”, energiaministeri sanoi.

Al Kaabin mukaan Habeckin pitäisi osoittaa enemmän kunnioitusta Qataria ja maan väestöä kohtaan.

Bildin toimittaja tiedusteli ministeriltä tämän näkemystä seksuaalivähemmistöjen kohtelusta Qatarissa.

"Muslimeina uskomme siihen, että lesbous, homous, biseksuaalisuus tai transseksuaalisuus ei ole hyväksyttävää uskontomme mukaan.”

Ministeri muistutti, että tässä asiassa Qatar on osa isoa yhteisöä.

"Maailmassa on miljardi muslimia.”

Al Kaabin mukaan lännessä toivotaan, että Qatar muuttuisi ja hyväksyisi LGBTQ-yhteisön jäsenet täysivaltaisiksi kansalaisiksi. Hänestä tämä ei ole viisasta.

"Missä ovat minun ihmisoikeuteni, mikäli en saa itse valita mitä haluan uskonnoltani, maaltani, lapsiltani tai perheeltäni”, Al Kaabi sanoi.

Hänen mukaansa länsimaat haluavat sanella Qatarille näitä asioita.

"Mutta se ei ole hyväksyttävää.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut