Markus Vuorela kuntoutui kasvukäyrälleen

Jalkavamma pilasi olympiakauden, mutta Oloksen kymppi enteilee uran parasta vauhtia.

Markus Vuorelan päätavoite on Planican MM-kisoissa helmi–maaliskuussa.

24.11. 20:38

STT, Kuusamo

Viime talven jalkavammasta toipunut Jämin Jänteen Markus Vuorela säväytti vauhdillaan kauden avauksessaan Oloksella.

Vuorela pysyi hienosti olympiavoittaja Iivo Niskasen vauhdin tuntumassa, mikä todisti paluusta toissa talven lupaavalle kasvu-uralle.

Kaksi vuotta sitten Vuorela hiihti Rukalla maailmancupin pistesijojen tuntumaan ja paransi keskitalvella Tour de Skin kisoissa komeille pisteille. Hän oli Val de Fiemmen 15 kilometrillä 16:s ja sprintissä seitsemäs.

”Tunnen, että tilanne on parempi kuin vaikka kaksi vuotta sitten täällä Rukalla”, Vuorela vahvisti päivä ennen kisoja.

Vuorela aloitti harjoituskauden kuntouttamalla jalkavammansa normaaliin juoksu- ja harjoituskuntoon huhti–kesäkuussa. Sen jälkeen harjoittelu on sujunut onnistuneesti.

”Syksyllä ja Senalesin leirillä olin vähän sairas, mutta nyt olen saanut taas pakettia kasaan. Kokonaisuudessaan harjoituskausi meni hyvin”, Vuorela jatkoi.

Outo liike kostautui

Vuorelalle tuli tosin alkuviikosta aavistuksen nolo erhe, kun hän innostui tekemään kuntosalilla outoa liikettä. Se kiristi lihaksia jumiin.

”Ajattelin, että otan vähän paineita pois. Että hankin jäykkyyttä lihaksiin, ettei tarvitse pikkuasioista stressata”, Vuorela naureskeli tempaukselleen.

Jumin pitäisi helpottaa lauantaiksi, jolloin Rukalla hiihdetään perinteisen hiihtotavan kymppi.

”Tällä hetkellä käveleminenkin on vaikeaa, mutta kyllä lauantaiksi ehtii palautua. Tällainen menee yleensä ohi kolmessa päivässä ja sen jälkeen voi olla hyväkin, että on saanut lihaksiin vähän terävyyttä”, Vuorela laskeskeli.

”Muuten palautumiset ja kaikki näyttävät jo tosi hyvältä.”

Vuorela on toiveikas ja odottaa myös tulosta.

”Sijoitus riippuu muistakin, mutta vauhti voi riittää aika korkealle, jos kaikki onnistuu”, Vuorela arveli.

Vuorelan päätavoite on Planican MM-kisoissa helmi–maaliskuussa. Sen takia hän voi suhtautua levollisesti Rukan tavoitteisiin.

”Tärkeintä tässä vaiheessa on, että hiihto tuntuisi hyvältä ja pääsisin omaan tämän hetken maksimiini”, Vuorela korosti.

Distanssihiihtäjien urakka jatkuu sunnuntaina 20 kilometrin vapaan hiihtotavan takaa-ajolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut