Eurajoen Veikot hankki taas UPV:n kasvatin: ”Kyllä näissä usein sellainen lumipalloefekti tulee”

EuVe teki kolme uutta pelaajasopimusta. Materiaali on sellainen, että sillä halutaan taistella ensi kaudella miesten suomensarjan kärkisijoista.

Atte Piisi jatkaa peliuraansa miesten suomensarjassa, mutta ei kasvattajaseurassaan UPV:ssa. Hän pelaa ensi kaudella Eurajoen Veikoissa.

15.11. 6:00

Pesäpallon miesten suomensarjaan tulevaksi kaudeksi noussut Eurajoen Veikot nostatti monien kulmakarvoja hankkimalla marraskuun alussa kokeneen ulvilalaisen Jesse Jokelan. Nyt joukkue jatkaa vahvistumistaan ja jälleen kohteena on myös UPV:n kasvatti.

Viime kaudella UPV:ssa pelannut Atte Piisi on ensi kaudella Eurajoen Veikkojen pelaaja. Hän on UPV:n kasvatti, mutta pelannut urallaan myös Kankaanpään Mailassa pojissa Superpesistä, Jokioisten Koetuksessa miesten suomensarjaa ja Ikaalisten Tarmossa miesten Ykköspesistä.

EuVe teki myös sopimuksen Satakunnassa pesisoppinsa saaneen Joona-Tapio Mattilan kanssa ja jatkosopimuksen Jari Ojalan kanssa. Piisin ja Mattilan sopimukset ovat mallia 1+1 ja Ojalan 2+1.

”Kaikki saadut pelaajat ovat meille ehdottomia vahvistuksia. Nyt joukkueessa on hyvä imu päällä ja kaikki näyttää hyvältä. Toiveissa olisi, että saisimme harjoitusrinkiin yli 15 pelaajaa. Edelleen muutama neuvottelu on käynnissä, mutta mitään suoranaista hakua meillä ei enää millekään pelipaikalle ole”, pelinjohtaja Jyri Tarmo sanoo.

Eurajoella on huomattu nopeasti se, että erityisesti kokeneen ja tunnetun Jokelan hankkiminen on auttanut herättämään kiinnostusta seuraa kohtaan yleisemminkin.

”Kyllä näissä usein sellainen lumipalloefekti tulee. Keskustelimme kyllä Piisin ja Mattilan kanssa jo ennen Jokelan sopimusta, mutta ehkä sillä oli vaikutusta heidänkin päätöksiinsä”, Tarmo miettii.

”Kyllä pelaajat huomaavat, millainen porukka tänne on tulossa ja onko sillä mahdollisuus pärjätä. Uskon, että taistelemme ensi kaudella miesten suomensarjassa sijoituksesta neljän parhaan joukkoon. Se on ainakin tavoitteena ja pienet asiat yritetään tehdä mahdollisimman hyvin.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut