Hollannin joukkue tapaa siirto­työläisiä: ”Jokseenkin keino­tekoinen tilanne”

Hollannin päävalmentajan Louis van Gaalin mukaan siirtotyöläisten tapaaminen Qatarissa kertoo Hollannin jalkapalloliiton ja maajoukkueen ideoista.

Hollannin päävalmentaja Louis van Gaal puhui maajoukkueen tiedotustilaisuudessa 11. marraskuuta.

11.11. 20:54

Hollannin jalkapallomaajoukkue järjestää Qatarin MM-kisoissa aikaa tavata siirtotyöläisiä, jotka ovat olleet rakentamassa stadioneita, Hollannin päävalmentaja Louis van Gaal kertoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

Joukkue tapaa parikymmentä siirtotyöläistä 17. marraskuuta puhuakseen heidän kanssaan työolosuhteista ja antaakseen heille myös mahdollisuuden osallistua maajoukkueen harjoituksiin.

Hollannin jalkapalloliitto on yksi harvoista jalkapalloliitoista, joka on kritisoinut Qatarin ihmisoikeus­tilannetta ja työolosuhteita. Viime vuonna Qatarin hallitus kielsi ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin väitteet siitä, että tuhansittain siirtotyöläisiä olisi loukussa ja hyväksikäytettynä.

Van Gaalin mukaan tapaamisen tarkoituksena on kiinnittää huomiota niihin olosuhteisiin, joissa stadioneita ja kisojen infrastruktuuria on rakennettu ennen kuin joukkueen keskittyminen siirtyy itse kisoihin.

”Se on tietenkin jossain määrin keinotekoinen tilanne, mutta tapaaminen itsessään kertoo jalkapalloliittomme ja joukkueemme ideoista”, Van Gaal sanoi.

”Mutta tapaamisen jälkeen keskittymisen on siirryttävä Senegal-otteluun.”

Hollanti kohtaa avausottelussaan 21. marraskuuta Senegalin.

Van Gaal sanoi aiemmin tänä vuonna pitävänsä naurettavana sitä, että MM-kisat järjestetään Qatarissa. Hän syytti Fifaa siitä, että se oli antanut emiraatille kisat taloudellisista ja kaupallisista syistä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut